Luku 13.1 (Oppilaanohjaus peruskoulusta jatko-opintoihin)

TET eli työelämään tutustuminen

TET eli työelämään tutustuminen

Työelämään tutustuminen eli TET on ohjattua tutustumista yritysten ja työyhteisöjen tai ammattilaisten toimintaan. Jakson pituus vaihtelee parista päivästä jopa kolmeen viikkoon. TET-jakson aikana saat ainutkertaista tietoa ja omakohtaista kokemusta työelämän vaatimuksista ja oikeasta tekemisestä. TET-jaksolta ei makseta palkkaa.

TET kannattaa käyttää hyväksi

  • Käy tutustumassa alaan tai ammattiin, johon haluaisit kouluttautua.
  • Kokeile jotain uutta, ja saat ideoita ammatinvalintaan.
  • TET-jaksolla saat työkokemusta, mikä helpottaa kesätöitä hakiessasi.
  • TET-jaksojen kokemuksista saatetaan kysyä myös pääsy- ja soveltuvuuskokeissa.
  • TET-jaksosta saat todistuksen todistuskansioosi.
  • Hanki kontakteja, joista hyödyt myöhemmin.
  • Opit uusia taitoja, opit aikuisten työelämästä ja työpaikkakulttuurista. 
  • Saatat saada seuraavaksi kesäksi työpaikan.

TET-paikan hankkiminen

Mieti, millainen paikka sinua kiinnostaa ja yritä rohkeasti saada se! Voisit myös kokeilla jotakin, mitä et ole ennen tehnyt.

Perehdy ensin seuraavassa kappaleessa oleviin ohjeisiin työnpaikan hakemisesta. Listaa alkuun useampi vaihtoehto TET-paikasta. Älä masennu, jos et onnistu saamaan ensimmäistä paikkaa. Aktiivinen hakija palkitaan lopulta. Puhelimella soittaen tai suoraan yrityksessä käymällä osoitat olevasi rohkea ja omatoiminen nuori.

Selvitä ajoissa kulkeminen työpaikalle sekä ruokailumahdollisuudet ja korvaako koulu niitä. 

Tekstin lähteenä on käytetty sivustoa TAT.fi

Saatuasi TET-paikan

Kun olet saanut TET-paikan ja tehnyt sopimuksen, tallenna kuva sopimuksesta esimerkiksi puhelimeesi tai tämän tekstikappaleen yhteyteen "lisää omaa materiaalia" -toiminnon avulla. Voit myöhemmin tarkistaa siitä työajat ym. tiedot.

Työpaikalla käyminen

  • Pukeudu asiallisesti.
  • Laita puhelimesi äänettömälle.
  • Älä tupakoi tai käytä voimakkaita hajusteita tai hiuslakkoja.
  • Puhu selvästi (purukumi ja karamellit pois suusta).
  • Esittele itsesi (koko nimi) ja asiasi. Käytä TET-sanan sijasta vaikka lausetta: "Haluan tulla teille työelämään tutustumisjaksolle".
  • Älä sinuttele.
  • Varaudu vastaamaan asiaan liittyviin kysymyksiin.
  • Anna TET-sopimus allekirjoitettavaksi.
  • Sovi mm. aloittamisajasta ja -paikasta, vaatetuksesta ja ruokailuista.
  • Jätä yhteystietosi työnantajalle.
  • Jos asia jää avoimeksi, kysy, milloin ja miten voit olla yhteydessä.

Onnistunut TET-jakso

Peruskohteliaisuus kunniaan!

Mieti, millainen käytös antaa hyvän kuvan harjoittelijasta (esim. silmiin katsominen, hymy, hyvä ryhti tai ei käsien pitoa taskussa).

  • Tervehdi kaikkia työntekijöitä reippaasti, ja ole valmis myös esittäytymään uusille henkilöille.
  • Ole aina ajoissa paikalla, eli tule työpaikalle mieluummin 10–15 minuuttia ennen työajan alkamista kuin viimeisellä hetkellä.
  • Oman kännykän käyttö työaikana ei yleensä ole sallittua.
  • Lippalakit ja muut päähineet eivät kuulu sisätiloihin (ellei työ itsessään sitä vaadi).
  • Noudata työpaikan ohjeita vaatetuksesta ja pukeudu asiallisesti.
  • Osallistu aktiivisesti ja avoimin mielin annettuihin tehtäviin, ole ahkera ja oma-aloitteinen.
  • Kysy, jos jokin asia jää epäselväksi tai askarruttaa muuten mieltäsi. Kysyminen on osoitus aktiivisuudestasi, kun työpaikan vastuuhenkilö perehdyttää sinut talon tavoille.
  • Muista vaitiolovelvollisuus – työpaikalla näkemäsi ja kuulemasi asiat ovat yrityksen asioita ja näin ollen et saa kertoa niistä eteenpäin, kuten ei myöskään työnantaja sinun asioistasi.
  • Muista työturvallisuus. Joillakin aloilla pitää käyttää suojavaatetusta tai -jalkineita.
  • Jos sairastut, ilmoita siitä heti puhelimitse työantajalle ja myös koululle (ei tekstiviestiä).
  • Kysele ja tarkkaile työpaikan eri ammatteja ja työtehtäviä.
  • Mikäli haluat haastatella tai kuvata TET-jaksolla, sovi siitä aina etukäteen työnantajan kanssa.
  • TET-jakson lopussa kiitä yrityksen yhteyshenkilöä ja mahdollisesti muutakin henkilökuntaa siitä, että olet saanut suorittaa harjoittelun kyseisessä paikassa.
  • Pyydä ”työtodistus” TET-jaksostasi, ellei se tule automaattisesti. Tästä on hyötyä mahdollisen kesätyöpaikan hakemisessa tai pääsykokeissa.
  • Muista, että työpaikalla edustat paitsi itseäsi myös kouluasi ja omaa sukupolveasi. Hoida tehtäväsi hyvin, jotta seuraavatkin TET-paikkaa hakevat oppilaat saavat tutustua yritykseen.

EtäTET

EtäTET-jaksoja on kokeiltu muutamilla ryhmillä Suomessa ja kokemukset ovat erinomaisia. Selvitä omia mahdollisuuksiasi osallistua erilaiselle TET-viikolle. Ohjeet etäTET-jaksolle

Taulukossa Talous ja nuoret TAT:n esimerkki viikon sisällöstä.

Esimerkki etäTET-viikosta

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

9–10

Tervetuloa TET-jaksolle!

Aamun aloitus yhdessä ohjaajan kanssa

Aamun aloitus yhdessä ohjaajan kanssa

Aamun aloitus yhdessä ohjaajan kanssa

Aamun aloitus yhdessä ohjaajan kanssa

JALOITTELUTAUKO

JALOITTELUTAUKO

JALOITTELUTAUKO

9.30 Projektin esittely

JALOITTELUTAUKO

10–11

Tervetuloa TET-jaksolle jatkuu

Projektityöskentelyä

Projektityöskentelyä

Muita TAT:n hommia

11–12

LOUNAS

LOUNAS

LOUNAS

LOUNAS

LOUNAS

12–13

Viikon Duunikoutsi-projektin ohjeistus ja tehtävänjako

TAT:n työntekijän haastattelu, osa 1

Projektityöskentelyä

Muita TAT:n hommia

Viikon koonti & palaute yhdessä ohjaajan kanssa

Kiitokset ja heipat :)

13–14

Projektityöskentelyä

Työntekijän haastattelu, osa 2

Välipalaute ohjaajan kanssa: samalla projektin koonti

14–14.15

TAUKO

TAUKO

TAUKO

TAUKO

14.15–15

Päivän mietteet ohjaajan kanssa

Päivän mietteet ohjaajan kanssa

Välipalaute ohjaajan kanssa jatkuu: samalla projektin koonti ja esitykseen valmistautuminen

Päivän mietteet ohjaajan kanssa

Kokemuksia TET-jaksolta

Miksi TET kannattaa ottaa tosissaan? 

Vastaajina Itäkeskuksen peruskoulun 8.-luokkalaiset.

”TET:iin kannattaa mennä hyvällä asenteella, silloin saa TET:in aikana mukavia kokemuksia. TET:iin kannattaa mennä tosissaan, kun siellä on mahdollisuus nähdä alaa ja saada tietoa kiinnostaako ala vai ei.” – Mikko Mantila

”TET:ssä oppii millaista työelämä oikeasti on. TET:ssä voi oppia tärkeitä taitoja työelämää varten. Itse opin kärsivällisyyttä palvella ihmisiä ja ystävällisyyttä. Kun on reipas ja ystävällinen, TET:stä saa myös iloa.” – Adna Mohamed

”TET-jaksosta saa onnistuneen, jos asettaa tavoitteita ja odotuksia sekä keskustelee niistä työnantajan kanssa heti jakson alussa. Näin pääset toteuttamaan työtehtäviä, jotka sinua kiinnostavat. Työelämään tutustuminen on monen nuoren ensikosketus työelämään, joten sen harjoittelun suhteen on hyvä olla vakavissaan. Voi olla, että ihastut TET-paikkaasi ja ammattiin, jota harjoittelet, ja tahdot opiskella itsekin alalle peruskoulun jälkeen. Tai kenties teet toimistotöitä koko jakson ajan etkä viihdy ollenkaan, jolloin tiedät haluavasi opiskella käytännön ammattiin.” – Katja Lempinen

Odota