Luku 2.5 (Lukion Filosofia FI1)

Filosofinen ilmaisu on argumentoivaa

Filosofi Jarkko S. Tuusvuori puhuu argumentaatiosta. Pietari Almusa haastattelee.​​
Katso ja pohdi
  • Miksi filosofiassa on taipumus käsitellä argumentaatiota?
  • Mitä arkielämän hyötyä voi filosofian opiskelusta olla? Millaisia kansalaistaitoja filosofia opettaa?
  • Millaisia ovat tyypilliset argumentointi- ja päättelyvirheet? Mitä tarkoittaa lukittu ja avoin mielipide?
  • Miten määritellään argumentti, retoriikka, dialektiikka ja väittely?
  • Voiko kuka tahansa oppia argumentoimaan? Vaikuttaako oma temperamentti (ujous, suulaus) argumentointitaitoon?
  • Onko filosofia enemmän kuin kirjallinen perinne?
  • ”Paras argumentti voittaa.” Päteekö tämä väite nyky-yhteiskunnassa? 
  • Rationaalisesta poikkeavat tavat ajatella: miksi filosofia käsittelee myös mystiikkaa? 
  • Mitä on filosofia ja mitä filosofia tutkii? Onko filosofia tyyli käsitellä asioita vai se, mitä käsitellään?

Argumentaatio on esitettyjen uskomusten ja väitteiden perustelemista. Filosofiassa ilmaistaan usein ajatuksia argumenttien avulla. Argumentit myös auttavat erilaisten väitteiden luotettavuuden arvioinnissa.

Argumentti koostuu väitteestä ja perusteista. Perusteiden avulla lukija tai kuulija halutaan saada vakuuttuneeksi siitä, että esitetty väite on uskottava. Tämä vaatii riittävät perustelut, jotka antavat väitteelle tukea. Tyypillisesti argumentti lähtee liikkeelle joistakin jo hyväksytyistä perusteista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen todennäköisistä seurauksista voidaan johtaa perusteita vastuulliselle ympäristöpolitiikalle.

Argumenttiketjut voivat olla pitkiä ja rakentua useamman puheenvuoron aikana. Argumentaation suhteen analyyttiset filosofit ovat tosissaan: todellisuutta koskevilla uskomuksilla tulee olla rationaaliset perusteet. Rationaalisten perusteiden esittäminen väitteen tueksi antaa mahdollisuuden ymmärtää esitetty väite niin kuin se on tarkoitettu. Filosofiassa tavoitellaan selkeää ja täsmällistä ilmaisua.

Argumentaatiota voidaan tutkia myös kuvien avulla. Joukko-opin mukaan sellaiset joukot, joiden oliot kuuluvat useampaan eri joukkoon, voidaan merkitä toisiaan leikkaavilla ympyröillä. Esimerkiksi käy syllogismi: p1: "Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia", p2: "Sokrates on ihminen". Johtopäätös: "Sokrates on kuolevainen” koostuu kahdesta sisäkkäisestä pallosta ja pisteestä.

Premissi 1: Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia.

Premissi 2: Sokrates on ihminen.

Johtopäätös: Sokrates on kuolevainen.

Argumentaation ytimessä on päättely. Päättelyketju alkaa aina joistakin lähtökohdista eli premisseistä, jotka voivat olla totta tai valetta. Niiden perusteella oikeutetaan päättelyn johtopäätös. Argumentti voidaan helposti purkaa päättelyksi: väitteiden perusteet toimivat premisseinä.

Jos esimerkiksi väitetään, että vastuullinen ympäristöpolitiikka edellyttää kasvihuonekaasujen rajoittamista, väitettä voi perustella kahdella premissillä: tutkimustiedolla ilmaston kasvihuonekaasupitoisuuksien vaikutuksesta ilmaston globaaliin lämpenemiseen sekä lämpenemisen aiheuttamilla seurauksilla.

Vakuuttavassa argumentissa perustelut tukevat väitettä. Jos perusteluiden ja väitteen yhteys on löyhä, perusteluja tulisi täydentää taustaoletuksilla, joihin argumentin esittäjän täytyy nojata rakentaakseen vakuuttavan väitteen. Taustaoletukset vahvistavat väitteen ja perustelujen välistä yhteyttä. Jos perustelujen ja johtopäätösten yhteys on liian heikko, johtopäätöstä ei voida hyväksyä.

Esimerkkiväitteessä taustaoletuksena toimivat esimerkiksi uskomus tutkimustiedon luotettavuuteen ja ihmisen velvollisuuteen kantaa vastuu teoistaan. Kaikkia perusteluja ja taustaoletuksia ei argumentissa aina voida luetella, mutta argumentin kannalta keskeiset perustelut tulisi aina lausua julki. Esimerkiksi tulevaisuuden tapahtumakulkuja arvioivassa tutkimuksessa tehdään aina oletuksia, joista ainakin tutkijan täytyy olla tietoinen. Maallikko sen sijaan voi arkipäättelyssä usein hyväksyä tutkimustulokset päättelyn premisseinä.

Perustelut ovat filosofian keskiössä. Hyvä perustelu on ilmaistu selkeästi niin, että periaatteessa kaikki järkevät olennot voivat ymmärtää sen oikein. Virheelliset tai johtopäätöksen kannalta epäolennaiset perustelut taas pilaavat argumentin. Perustelut antavat väitteelle sen ansaitseman arvon ja merkityksen. Ilman perusteita kaikki väitteet olisivat yhtä hyviä.

Vaikka kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä argumentin premisseistä tai väitteen perusteluista, väitteiden rationaalinen arviointi edellyttää perusteluja. Ilman perusteluja ei ole filosofiaa.

  • johtopäätös
  • premissi
  • taustaoletus

  Lähtökohta, jonka perusteella oikeutetaan päättelyn johtopäätös.

  Oletus, joihin argumentin esittäjän täytyy nojata rakentaakseen vakuuttavan väitteen.

  Argumentin tai päätelmän lopputulos.

Induktio ja deduktio

Päättelyn yleisempiä muotoja ovat induktio ja deduktio. Induktiossa päätellään yleistyksiä rajallisten havaintojen perusteella. Kun jokin havainto on tehty riittävän monta kertaa, se voidaan päätellä yleispäteväksi säännöksi. Toisaalta yleispätevyys on aina epävarmaa: voihan olla, että juuri seuraavan kerran havainto on erilainen. Usein yleispätevyyteen kannattaa kuitenkin luottaa. Klassinen esimerkki on auringonnousu: ihmiset ovat havainneet, että aurinko on noussut aiempina aamuina, joten he odottavat sen nousevan aina, myös tulevina aamuina. Päättely on järkevää, vaikka jollain äärimmäisen pienellä todennäköisyydellä on varmaan sekin mahdollisuus, että aurinko ei nousisi.

Aurinko nousee joka aamu – klassinen esimerkki induktiivisesta päättelystä.

Usein induktio onkin todennäköisyyspäätelmä. Induktiota käytetään niin tieteessä kuin arjessa: yleistykset, oletukset ja ennakoinnit ovat luonteeltaan induktiivista päättelyä. Esimerkiksi kun etsitään suomalaisten mielipidettä johonkin asiaan, koko kansalta kysyminen on mahdotonta, jolloin täytyy etsiä edustava joukko suomalaisia ja yleistää heidän mielipiteensä koskemaan koko kansaa. Arkielämässä yleistäminen on suorastaan toiminnan ehto: on oletettava, että maailma pysyy suunnilleen samanlaisena kuin se on ollut. Kukapa meistä ei arkielämässä ennakoisi tai yleistäisi?

Deduktio ei puolestaan paljasta uutta tietoa. Deduktiivisen päätelmän johtopäätös sisältyy jo lähtökohtiin. Tyypillisessä deduktiossa päätellään yleistyksen perusteella yksittäistapauksia koskeva väite. 

Deduktiossa johtopäätös on ainoastaan yhtä varma kuin päättelyssä käytetyt premissit. Käytännön esimerkkejä arjessa tarvittavasta deduktion käytöstä on vaikkapa lauseiden kääntäminen kielestä toiseen, laskeminen tai lukiossa vaadittavien tiivistelmien tekeminen. Myös argumentin ristiriitojen osoittaminen on deduktiivinen operaatio: siinä osoitetaan, mitä joistakin lähtökohdista voi ja ei voi päätellä.

Moni filosofi on etsinyt sellaisia perususkomuksia, tiedon ankkureita, joihin voidaan perustaa kaikki maailmaa koskeva tieto. Esimerkiksi Descartes piti mahdollisena todistaa päättelyn avulla, että Jumala on olemassa. Metafyysisten väitteiden osoittaminen todeksi deduktiivisen päättelyn avulla on kuitenkin erittäin ongelmallista.

Sherlock Holmesin päättelymenetelmä on abduktio eli havaintoihin perustuva looginen arvailu, jossa olennaisessa osassa on mielikuvitus.

Deduktion ja induktion erot tiivistetysti

  • Pätevä deduktio ei lisää informaatiota, induktio lisää.
  • Pätevässä deduktiossa premissien totuus siirtyy johtopäätökseen. Induktiossa johtopäätös voi olla virheellinen, vaikka premissit olisivat tosia.
  • Deduktio on joko pätevä tai epäpätevä, induktion vahvuudessa on tapauskohtaisia aste-eroja.
  • Uudet todet premissit eivät voi kumota pätevän deduktion johtopäätöstä, mutta induktiivisen argumentin ne voivat kumota.

Käytännössä päättely on usein induktiivis-deduktiivista: yksittäistapausten perusteella tehdään yleistyksiä ja yleistysten pohjalta tulkitaan yksittäistapauksia. Esimerkiksi aurinko on noussut jokaisena aamuna, joten aurinko nousee aina (induktio). Koska aurinko nousee aina, se nousee myös huomenaamuna (deduktio).

Pätevä päättely edellyttää johdonmukaisuuden lisäksi, että sanoja käytetään samassa merkityksessä päätelmän eri askeleilla. Kielen monimerkityksisyyden huomiotta jättäminen johtaa virheelliseen päättelyyn.

Virheellinen päättely

Premissi 1: Pietari on valkoinen kuin lakana.

Premissi 2: Valkoinen on väri.

Johtopäätös: Pietari on väri.

Muodollisesti virheellinen päättely

Premissi 1: Jos Pietari on filosofi, hän on ihminen.

Premissi 2: Pietari on ihminen.

Johtopäätös: Pietari on filosofi.

Premissi 1: Jos Pietari on filosofi, hän on ihminen.

Premissi 2: Pietari ei ole filosofi.

Johtopäätös: Pietari ei ole ihminen.

Pietari on valkoinen kuin lakana.
      • ei lisää informaatiota
      • uudet todet premissit eivät voi kumota johtopäätöstä
      • uudet todet premissit voivat kumota johtopäätöksen
      • premissien totuus siirtyy johtopäätökseen
      • johtopäätös voi olla virheellinen
      • lisää informaatiota

      Ennakko-oletukset

      Yksi kriittisen ajattelun muoto on ennakko-oletusten tutkiminen. Lausumattomat ennakko-oletukset luuraavat kaikkien kysymysten taustalla. Jos kysytään elämän tarkoitusta, samalla oletetaan, että elämällä on jokin tarkoitus. Kysymys, miksi Brutus murhasi Caesarin, sisältää premissin, että Brutus todella murhasi Caesarin. Usein jotain kysymystä tulee pohtineeksi miettimättä, onko kysymys mielekkäällä tavalla asetettu.

      Ellei ennakko-oletuksia kyseenalaisteta, olemassa olevat kysymykset ohjaavat ajattelua ja toimintaa automaattisesti. Maailman katsominen uudesta näkökulmasta edellyttää kykyä vaihtaa ennakko-oletuksia ja niihin pohjautuvia kysymyksiä.

      Maailmaa voi katsella uudesta näkökulmasta vaihtamalla omia ennakko-oletuksia.

      Oletetaan, että keskustelua käydään vaikkapa verotuksen sopivasta tasosta. Yksi keskustelija saattaa todeta, että veroja pitää laskea, jotta ihmiset motivoituisivat työskentelemään enemmän. Toinen voi todeta, että veroilla maksetaan niin tärkeitä palveluita, että veroja pitää korottaa työnteon vähenemisestä huolimatta. Näillä keskustelijoilla on vastakkainen kanta, mutta he jakavat ennakko-oletuksen siitä, että korkea verotus heikentää työnteon motiiveja. Paikalle saattaa tulla kolmas ihminen, joka sanoo, että keskustelun ennakko-oletus on väärä: itse asiassa näiden tekijöiden välillä ei ole havaittu yhteyttä. Ehkä vielä neljäs saapuu kyselemään, miksi olisi ylipäänsä hyväksi, että ihmiset työskentelevät mahdollisimman paljon.

      On siis pohdittava, miksi eri ihmiset kysyvät erilaisia kysymyksiä. Kysymysten taustalla ovat juuri erilaiset ennakko-oletukset. Ennakko-oletusten taustalla taas piileskelevät erilaiset arvot: esimerkiksi moraaliset, poliittiset, taloudelliset tai tiedolliset arvot. Erilaiset arvot johtavat erilaisiin ennakko-oletuksiin.

      Ennakko-oletukset saavat ihmiset valitsemaan erilaisia päättelyn lähtökohtia eli premissejä. Päättelyn premissit voivat olla tosia ja ristiriidattomia ja päättely pätevää, mutta silti pätevätkin asiantuntijat päätyvät joskus erilaisiin lopputuloksiin. Kun jokainen päätyy arvojensa pohjalta erilaisiin lähtökohtiin, päättelyiden johtopäätökset eroavat toisistaan.

      Jos haluamme laajentaa ja syventää ajattelua, on opittava vaihtamaan ennakko-oletuksia, jotta voimme kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Kriittinen ajattelu ei siis tarkoita toisten ajatusten alas ampumista, elleivät ne satu välittömästi itseä miellyttämään.

      Päättelyn premissien totuuden arviointi on olennaista. Virheelliset ennakko-oletukset johtavat virheellisiin päätelmiin. Ennakko-oletusten perusteleminen edellyttää puolestaan uusien argumenttien muotoilemista ja niin edelleen, mikä saattaa turhauttaa keskustelijoita. Lisäksi arvoihin ja asenteisiin liittyvät tulkinnanvaraisuudet eivät useinkaan ole todeksi osoitettavia. Onkin luontevaa tyytyä siihen, että hyväksytään perusteltavissa olevat ja todennäköisiltä vaikuttavat premissit ennakko-oletuksiksi.

      Keskustelussa ei myöskään saisi sivuuttaa mitään olennaisia premissejä, mihin joidenkin virhepäätelmien teho perustuu. Esimerkiksi olkinuken eli vastustajan näkemysten muotoileminen helposti kumottavaksi karikatyyriksi siirtää keskustelun epäolennaisuuksiin ja peittää tosiasioiden kannalta tarpeellisia seikkoja näkyvistä. Argumentin uskottavuuteen liittyy myös perustelujen relevanssi: hyvät perustelut tukevat väitettä mahdollisimman yksiselitteisesti ja monipuolisesti.

      Ennakko-oletukset ovat väistämättömiä myös ihmisten arkisessa kielenkäytössä ja toiminnassa. Esimerkiksi jotkut oluen juomisesta nauttivat ihmiset hämmästyvät nähdessään absolutistin baarissa. Heidän ennakko-oletuksensa on, että baariin tullaan juomaan alkoholia.

      Argumentaatio ja retoriikka

      Argumentointi on haastavaa, ja huolellinen argumentointi vaatii harjoittelua siinä missä muutkin taidot. Ihmiset sortuvat joskus huomaamattaan argumentaatiovirheisiin.

      Toisaalta argumentaatiossa käytetään usein erilaisia tyyli- ja tehokeinoja, jotka on syytä erottaa varsinaisista argumentaatiovirheistä. Faktat kun eivät koskaan puhu puolestaan, vaan ne kehystetään aina jollakin tavalla – tosiasiat pitää aina tulkita ja esittää muille.

      Kielen tehokeinojen käyttäminen liittyy usein tilanteen ja asiayhteyden tajuun: sanoilla voi loukata ja lohduttaa, provosoida ja haastaa, kunnioittaa ja halveksia, nostattaa tunteita ja johtaa harhaan. Kielellisellä taituruudella voi tehostaa argumentaatiota tai peittää sen puutteita. Pätevä retoriikka saa kuulijan tai lukijan kiinnittämään huomion ilmaisun tyyliin niin, että voi olla helpompaa hyväksyä argumentti sitä erityisemmin pureksimatta.

      Taitava puhuja tai kirjoittaja voi olla uskottava, vaikka itse argumentti olisi kömpelö. Taitamattoman puhujan tai kirjoittajan argumentti voi taas jäädä huomiotta. Asian ymmärtämisen kannalta olisi tarkoituksenmukaista löytää argumentit metaforien, vertausten, rinnastusten, liioittelun, runollisen ilmaisun, ironian ja lukuisten muiden kielen tehokeinojen ja psykologisen taivuttelun seasta. Voisi ehkä yleistää, että suomalainen keskustelukulttuuri on pitänyt retorisia keinoja epärehellisinä.

      Argumentaation tuolla puolen

      Kaikki filosofit eivät ole halunneet muotoilla ajatteluaan argumentaation keinoin. Filosofiassa on antirationalistisia, mystisiä ja runollisia äänenpainoja; esimerkiksi Herakleitos, Kierkegaard, Heidegger tai Nietzsche eivät kirjoituksissaan muotoile täsmällisiä filosofisia argumentteja, vaan he tavoittelevat ymmärrystä toisin.

      Kierkegaardin mukaan tärkeää on uskonhyppy ja paradoksien hyväksyminen. Suurin paradoksi on Jumalan lihaksituleminen: Jeesus on Jumala ja ihminen samaan aikaan. Kierkegaardin mukaan juuri tähän paradoksiin uskominen on tärkeää.

      Yksittäinen filosofi ei aina ymmärrä kaikkien muiden filosofien ajatuksia, mutta voi siitä huolimatta palata ihmettelemään kerta toisensa jälkeen saman teoksen ääreen. Kokemus muistuttaa avantgardistista taide-elämystä – toivottavasti myös ymmärrys rakentuu prosessin myötä.

      Kierkegaard: "Ajattelija ilman paradoksia on kuin rakastaja ilman intohimoa: keskinkertaisuus."
      • argumentaatio
      • argumentaatiovirhe
      • paradoksi
      • retoriikka

        Väitteiden ja uskomusten perustelemista.

        Vakuuttavaa ja menestyksekästä puhumista.

        Perustelu tai taustaoletus, joka tekee väitteestä epäloogisen tai harhaanjohtavan.

        Väite, joka on vain näennäisesti looginen tai epälooginen.

      Argumenttianalyysi

      Käsitteiden merkitykset rakentuvat joskus kokonaisuuksien kautta. Käsiteanalyysi johtaa usein suuren käsitteellisen palapelin merkitysvyyhdin selvittämiseen. Käsiteanalyysi kasvaakin luontevasti koskemaan koko argumenttia. Argumenttianalyysi tarkoittaa yksinkertaisesti argumentin paloittelua osiinsa, jolloin argumentin rakenne tulee selkeämmin ilmi.

      Väitteiden merkitykseen vaikuttaa tilanne, jossa argumentti esitetään. Sama lause voi merkitä hyvinkin eri asioita esimerkiksi johtajan alaiselleen sanomana kuin kaveriporukassa sanottuna. Ihmiset eivät myöskään viesti toisilleen vain muodollisten lausumien avulla, vaan sanojen merkitykseen vaikuttavat aina myös äänenpainot ja eleet. Samoista lauseista voidaan perustellusti tehdä erilaisia tulkintoja, jotka täydentävät toisiaan tai kilpailevat keskenään. Oikean tai parhaan tulkinnan löytäminen voi olla hankalaa.

      Argumenttien tunnistaminen ei aina ole helppoa. Argumentit voivat jäädä normaalissa kielenkäytössä huomaamatta. Siksi on hyvä erottaa argumentin muoto ja sisältö. Sisältö saadaan esille vasta, kun argumentin osat (väite ja perustelu) on analysoitu. Usein väite ilmaistaan esimerkiksi sanoilla "joten, niin, siksi, tästä seuraa". Perustelut ilmaistaan usein sanoilla "koska, sen takia, siksi". Joskus asiasisällön esiin saaminen saattaa vaatia tekstin tai puheen yksinkertaistamista ja tulkitsemista. Kieltä käytetään monin eri tavoin ja moniin erilaisiin tarkoituksiin: se voi sisältää metaforia, erilaisia vakuuttamisen, suostuttelun ja hauskuuttamisen keinoja. Kielelliset ilmaukset eivät useinkaan noudata argumentin muotoa, jolloin lukijan tai kuulijan tehtäväksi jää väitteiden ja perustelujen etsiminen ja asiasisällön näkyväksi tekeminen. Osa ilmaisuista saattaa koostua vain kuvailevista lauseista ilman selittäviä lauseita.

      Argumentin tunnistaminen voi tapahtua esimerkiksi seuraavien kolmen askeleen kautta. Kaksi ensimmäistä askelta ovat välttämättömiä, kolmas askel parantaa yleensä analyysin laatua.

      Argumentin tunnistaminen
      1. Aluksi etsitään tekstin (pää)väite. Väitteiden löydyttyä etsitään sitä tukevat tosiasiat – myös muualta kuin pelkästään analysoitavasta argumentista.
      2. Seuraavaksi etsitään ja arvioidaan perusteluita. Millaisia perusteluja argumentin esittäjä väitteelleen antaa? Ovatko perustelut uskottavia ja tosia, vai vaativatko ne vielä lisäperusteluita tai tarkennuksia? Millaisia ennakko-oletuksia perusteluissa on? Ovatko perusteluissa käytetyt käsitteet yksiselitteisiä? Jos johtopäätös ei seuraa perusteluista (sikäli kuin ne ovat tosia), on kyseessä argumentaatiovirhe. Millainen on argumentin kokonaisrakenne?
      3. Lopuksi tarkastellaan argumentin vastaväitteitä ja tarkennuksia. Kannattaa myös ennakoida vastaväitteitä, joita analysoidulle argumentille voidaan antaa, jotta argumentin pätevyyden ala tulisi selkeämmin näkyväksi. Samoin argumentin esittäjän tekstissään antamat tarkennukset (esimerkiksi ilmaisut "tutkimusten perusteella", "mahdollisesti") paljastavat väitteen alaa ja kirjoittajan varmuuden astetta. Jos argumentti osoittautuu heikoksi, sitä voi yrittää parantaa tai esittää kokonaan uuden argumentin.

      Esimerkkinä toimii Epikuroksen (341–270 eaa.) ajatus kuoleman yhdentekevyydestä: “Jos kuolema on paha, niin kenelle se on paha? Ei elävälle, koska hän ei ole kuollut, eikä kuolleelle, koska häntä ei ole.”

      Edgar Allan Poen tarinassa "Totuus M. Valdemarin tapauksesta" elämän ja kuoleman välitilassa oleva henkilö saadaan puhumaan hypnoosin avulla.
      Epikuroksen ajatuksen rakenne päättelyn muodossa:
      1. premissi/perustelu: Kuolema on olemassaolon lakkaamista.
      2. premissi/perustelu: Se, joka on elossa, ei ole vielä lakannut olemasta.
      3. johtopäätös/väite: Kuolema ei vaikuta elossa olevaan (seuraa kohdista 1 ja 2).
      4. johtopäätös/väite: Siis kuolema ei ole paha elossa olevalle.
      5. premissi/perustelu: Jotta jokin voisi olla jollekulle pahaa, tuon jonkun pitäisi olla ainakin olemassa.
      6. premissi/perustelu: Kuollut ei ole olemassa.
      7. johtopäätös/väite: Siis kuolema ei ole paha kuolleelle.
      8. johtopäätös/pääväite: Siis kuolema ei ole paha elävälle eikä kuolleelle.

      Epikuroksen väitteen keskeisenä taustaoletuksena on, että ei ole olemassa kuolleena olemisen hetkeä; koska kuolleena olemista ei voi kokea, siinä ei ole mitään pelättävää. Ajatuksen pätevyyttä rajaa ainakin se, että ihmisen elämä voi päättyä ennenaikaisesti esimerkiksi parantumattoman sairauden takia. Kuolemanpelko voi koskea myös sitä, että matka kohti kuolemaa voi olla pitkä ja kivulias; kukapa nyt kuolleena olemista pelkäisi?

      Logiikka

      Logiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii johdonmukaisen päättelyn sääntöjä. Ajatusvälttämättömyys tarkoittaa ajatusta, joka on välttämättä totta. Totuus perustuu ajatusvälttämättömyyden käsitteellisiin suhteisiin (ja vain niihin). Ajatusvälttämättömyyden vastakohta on ”mahdoton ajatella”.

      Neckerin kuutio on esimerkki mahdottomasta kolmiulotteisesta kappaleesta.

      Etsi seuraavista väitteistä ajatusvälttämättömyydet.

      1. Koira on suurempi kuin kissa.
      2. Suihkukone kulkee nopeammin kuin potkurikone.
      3. Jos koira on suurempi kuin kissa, kissa on pienempi kuin koira.
      4. Lohikäärmeitä ei ole olemassa.
      5. Jos lohikäärmeitä on olemassa ja jos lohikäärmeet syöksevät tulta, on olemassa ainakin yksi tulta syöksevä lohikäärme.
      6. Kulmikas esine ei ole pallonmuotoinen.

      Argumentaatiovirheitä

      Kaikkeen inhimilliseen argumentaatioon liittyy virheitä ja harhaanjohtavuutta. Argumentaation heikkouksia ja argumentaatiovirheitä on paljon.

      Tyypillisiä virhepäätelmiä

      Kehäpäätelmän johtopäätös on sama kuin sen premissit.

      Joskus argumentoinnissa pyritään piilottamaan väite kritiikiltä. Kehäpäätelmän tarkoituksena on oikeuttaa johtopäätös, joka kuitenkin perustellaan sillä itsellään. Oletetaan, että Jasmin antaa energisoivan kristallin ystävänsä kipuihin, eikä ystävä tästä huolimatta parane. “Et ole voinut pitää kristallia oikeassa paikassa.” “Miten niin?” ystävä kysyy. “Koska sinä et ole parantunut.” Kehäpäätelmässä oletetaan premisseissä juuri se, mikä todistetaan johtopäätöksessä. Kehäpäättely on muodollisesti pätevää, mutta se on silti virheellistä päättelyä, koska väitteeseen ei lisätä mitään uutta.

      Johdonmukainen ajattelu on haastavaa, siksi argumentaatiossa esiintyy ristiriitaisuuksia. Ristiriitainen ajattelu tarkoittaa, että argumentin sisältämät väitteet ovat ristiriidassa keskenään. Joku voi ajatella vaikkapa seuraavasti: ”Talouskasvu on ympäristöongelmien keskeinen syy. Ilman talouskasvua meillä ei ole varaa hoitaa ympäristöongelmia.” Joskus ristiriitaisen ajattelun erottaminen tulkinnasta voi olla haastavaa. Monet ihmiset esimerkiksi kannattavat tasa-arvoista yhteiskuntaa ja vain miehiä koskevaa yleistä asevelvollisuutta ajatellen tämän olevan mahdollinen tulkinta tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Toiset taas näkevät tässä ristiriidan. Ristiriitainen ajattelu on syytä erottaa retorisesta tehokeinosta, jossa yhdistetään kaksi vastakkaista ideaa, esimerkiksi “huutava hiljaisuus”. Tällaisessa niin sanotussa oksymoronissa ei ole kyse argumentin esittämisestä.

      "Romukultaa" on oksymoron eli kahden sanan ristiriita.

      Yksittäistapausten perusteella syntyy yleistyksiä, osa niistä voi olla perusteettomia yleistyksiä. Yleistäminen voi merkitä perusteltua induktiivista päättelyä, mutta ei suinkaan aina. Esimerkiksi rasistiset ennakkoluulot voivat syntyä perusteettomista yleistyksistä. Myös mustavalkoinen ajattelu on perusteetonta. Siinä yksinkertaistetaan todellisuuden monimutkaisuus kahdeksi vastakkaiseksi kannaksi. ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.” ”Ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka jakavat asiat kahteen kategoriaan ja niitä, jotka eivät."

      Kiivaassa väittelyssä voi sortua esittämään argumentin sijaan olkinuken. Se tarkoittaa vastustettavasta mielipiteestä tehtyä karikatyyriä, yksinkertaistusta, jolla keskustelukumppani ja hänen argumenttinsa pyritään mitätöimään. Pahimmillaan olkinukke-argumentissa luodaan täysin keksitty argumentti, jota kenenkään ei tiedetä kannattavan, ja kumotaan se suureen ääneen. Eräs uskonnollinen fundamentalisti esitti seuraavan argumentin: “Evoluutioteorian kannattajat kuvittelevat tekevänsä havaintoihin pohjautuvaa tiedettä. Mutta eihän kukaan ole edes nähnyt evoluutiota. Siis evoluutioteoria ei ole tiedettä.”

      Mustavalkoinen ajattelu yksinkertaistaa todellisuuden monimutkaisuutta.

      Argumentaatiossa voidaan ryhtyä kritisoimaan väitteen esittäjää itse väitteen sijaan. Ad hominem -virheestä puhutaan silloin, kun väittely kääntyy keskustelijan ominaisuuksiin, asemaan tai saavutuksiin. Esimerkiksi kasvattajat käyttävät joskus ad hominem -virhepäätelmää, kun he sivuuttavat lasten väitteet: “ymmärrät sitten isompana”. Kritiikki kohdistuu lasten ikään, eikä heidän esittämiinsä väitteisiin. Iän perusteella ei kuitenkaan voi päätellä, että esitetty väite on epätosi.

      Toisaalta on hyvin tavallista ajatella, että pitkään jollekin alalle kouluttautunut asiantuntija tietää, mistä puhuu. Rajanveto ad hominem -argumentointiin voi olla vaikeaa. Kysymys on ennen kaikkea siitä, millä perusteilla jonkun henkilön mielipidettä pidetään olennaisena. Haasteena onkin tunnistaa argumentin kannalta perustellut auktoriteetit. Tutkijoiden voidaan olettaa tuntevan tutkimusalueensa hyvin, mutta esimerkiksi menestys liike-elämässä ei tee ihmisestä politiikan asiantuntijaa. Usein argumentaatiosta tunnistetaan virheellinen auktoriteettiin vetoaminen.

      Toinen samantyyppinen virhe on enemmistöön vetoaminen: "Suurin osa ihmisistä uskoo näin, joten sen on oltava totta." Samoin kuin yksittäinen mielipide, enemmistö ei itsessään todista mitään. Historiasta myös tunnetaan paljon tapauksia, joissa enemmistö on ollut väärässä tai kannattanut moraalisesti hyvin kyseenalaisia ajatuksia. Joskus enemmistöargumentti kumotaan ns. kärpäsargumentilla: ”Miljoona triljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä. Siis paska on hyvää.”

      Joskus argumentoinnissa vedotaan virheellisesti tosiasioihin. Naturalistinen virhepäätelmä tarkoittaa, että jonkin asian olemassaolosta päätellään, että niin pitääkin olla: "Lapsityövoiman käyttö täytyy hyväksyä, koska se on niin yleistä." Tosiasiat eivät kuitenkaan oikeuta itse itseään.

      Argumentoinnissa tarvitaan myös tulevien tapahtumien kuvittelemista, erilaisia skenaarioita. Kaltevan pinnan virhepäätelmässä ajatellaan, että jokin teko tai ajatus johtaa välttämättä seuraavaan jne. Teon tai ajatuksen hyväksyminen johtaa vääjäämättä äärimmäisyyksiin. Ajatus ikään kuin liukuu kaltevaa pintaa pitkin kohti ei-toivottua lopputulosta. Kyseessä on yleinen virhepäätelmä: varsin usein esitetään, että tietyn rajan yli asia muuttuu hallitsemattomaksi, vaikka tällaisesta ei olisi erityistä näyttöä. "Geenimanipulaation hyväksyminen johtaa lopulta ihmisen rodunjalostukseen." Käytännössä se, onko kalteva pinta virhepäätelmä vai ei, riippuu toki siitä, millaisia todettuja yhteyksiä tapahtuman ja kielteisten seurausten välillä on. Luonnosta tunnetaan paljonkin mekanismeja, jossa tietyn rajan ylittäminen käynnistää hallitsemattoman kehityskulun. Esimerkiksi ilmastotutkijoiden esittämät uhkakuvat kasvihuonekaasujen lisääntymisen seurauksista eivät ole virhepäätelmiä, vaan havaintoja luonnon mekanismien toiminnasta.

      Ad hominem -virhe: “Ymmärrät sitten isompana.”

      Argumentaatiossa voi tulla eteen tilanteita, joissa on vaikeaa keksiä hyviä vastaväitteitä. Red Herring (savusilli) tarkoittaa sumuverhoa, harhauttavaa ja harhaanjohtavaa argumenttia. Keskustelija voi häiritä keskustelukumppaninsa keskittymistä itse asiaan johtamalla keskustelua eri suuntaan tai suoranaisesti häiritsemällä sitä. ”Mitä mieltä olet vakausrahastosta?” ”Hmm… mutta ympyräähän ei voi neliöidä.”

      Todisteiden esittäminen on tärkeää väitteen perustelujen uskottavuudelle. Joskus todistamisen taakka käsitetään kuitenkin väärin: vastakkaisen todistusaineiston puutetta käytetään väitteen perusteluna. "Ufoja on olemassa, koska ei ole voitu osoittaa, että niitä ei ole olemassa." Todistamisen taakka kuuluu kuitenkin sille, joka jotakin väittää.

      Jotkut väitteet taas jättävät arvositoumukset piiloon. Esimerkiksi näennäistautologiassa sanatasolla ei todeta mitään kiistanalaista, mutta rivien välissä on kuitenkin kannanotto. Tyypillinen näennäistautologia on vaikkapa ”pojat ovat poikia.” Periaatteessa toteamus ilmaisee lattean itsestäänselvyyden, mutta käytännössä sanoja esittää, että tietty pojille ominaisena pidetty käyttäytyminen on luonnollista tai hyväksyttävää. Väitteen esittäjä ehkä välttelee rehellisempää mielipiteen ilmaisua. Rehellisemmässä muodossa sama ajatus voisi kuulostaa paljon ikävämmältä: “Ihmisiä on perusteltua kohdella eri tavoin sukupuolen perusteella niin, että poikien häiriökäyttäytymiseen suhtaudutaan sallivasti.”

      Joissakin tilanteissa intuitio saa vallan. Pelurin virhepäätelmä nojaa virheelliseen arki-intuitioon tilastotiedon sijaan. Virhepäätelmässä oletetaan tapahtumien toteutuvan symmetrisesti: jos jokin tapahtui aiemmin normaalia useammin, se tulee tapahtumaan normaalia harvemmin. Esimerkiksi tilanteessa, jossa ruletissa on tullut neljä kertaa peräkkäin musta, peluri voi päätellä, että seuraava on todennäköisesti punainen. Peluri ei tällöin ymmärrä, että aikaisemmat ruletin pyöritykset eivät vaikuta uuteen pyöritykseen, ja että jokaisessa uudessa pyörityksessä todennäköisyys mustalle ja punaiselle on yhtä suuri.

      Argumentaatiovirheiden lisäksi voidaan sortua itse itsensä kumoavien kantojen esittämiseen. Esimerkiksi jyrkkä relativismi on ristiriitainen kanta. Jyrkän relativismin mukaan ei ole perusteita yleispäteville periaatteille. Jyrkkä relativismi kuitenkin itse esiintyy yleispätevänä periaatteena, jolloin periaatteen myöntäminen on sen kieltämistä. Globaali tai jyrkkä skeptismi on myös itse itsensä kumoava kanta. Kannan mukaan mitään ei voi tietää, jolloin sitäkään ei voi tietää, että mitään ei voi tietää.

      Paradoksit

      Paradoksien avulla voidaan pohtia käsitteisiin liittyviä ongelmia ja ristiriitoja. Paradoksit auttavat ymmärtämään loogisen päättelyn rajoja. Mikään väite ei kuitenkaan voi samaan aikaan olla tosi ja epätosi. Kun tällainen paradoksi paikannetaan, voidaan päätellä, että jokin paradoksin taustaoletuksista on virheellinen.

      Paradoksi voi syntyä esimerkiksi siitä, että kielen luonnollinen logiikka ei salli lauseen viittaamista itseensä väitteen edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi ns. valehtelijan paradoksissa henkilö toteaa, että kaikki hänen sanomansa on valetta. Väitteen totuudesta seuraa sen paikkaansa pitämättömyys, ja väitteen paikkansa pitämättömyydestä sen totuus.

      Yhdentyyppinen paradoksi syntyy, kun kokemus ja järki ovat ristiriidassa keskenään. Tällöin paradoksi liittyy näennäisen virheettömään päättelyyn, jonka johtopäätös on ristiriidassa muun yleisen järkeilyn kanssa. Esimerkiksi Zenonin paradoksi on tätä tyyppiä: se haastaa järkeilyyn ja havaintoon liittyvät tavanomaiset uskomukset.

      Zenonin argumentti muutosta vastaan

      Akhilleus yrittää juosta kilpikonnaa kiinni.

      Zenon (n. 490–430 eaa.) pyrki paradokseillaan epäsuorasti osoittamaan, että Parmenideen väite ”oleva on yksi ja liikkumaton” on tosi, koska vastakkainen väite johtaisi mielettömyyksiin.

      Tunnetuin Zenonin paradokseista on Akhilleuksen ja kilpikonnan juoksukilpailu. Reiluna miehenä Akhilleus antaa kilpikonnalle etumatkaa, eikä hän siksi pysty voittamaan. Hän ei edes pysty saavuttamaan kilpikonnaa, vaikka hän juoksee sitä nopeammin. Kun Akhilleus tulee siihen kohtaan, josta kilpikonna on aloittanut kilpailun, on kilpikonna sinä aikana edennyt jo seuraavaan paikkaan. Kun Akhilleus tulee tähän paikkaan, on kilpikonna jälleen päässyt hieman etenemään. Ja niin edespäin. Näin on loogisesti todistettu, että Akhilleus ei saa kilpikonnaa kiinni. Akhilleus voi päästä ainoastaan äärimmäisen lähelle kilpikonnaa, mutta ei koskaan saavuttaa sitä.

      Jos liikkeen uskotaan olevan mahdollista, päädytään ristiriitaiseen oletukseen, jonka mukaan nopeampi juoksija ei voi ohittaa (etumatkaa saanutta) hitaampaa juoksijaa. Parmenides oletti ristiriidan olevan harhaa: jos luovutaan uskomuksesta, että liike on todellista, ristiriita poistuu. Onhan Zenonin mukaan loogisesti todistettu, että nopeampi ei voi ohittaa hitaampaa.

      Zenonin ajatuksena on, että jos jokin matka on äärettömästi jaollinen, sitä ei voi kulkea loppuun äärellisessä ajassa. Muutos on mahdotonta. Liikkeen oletetaan olevan todellista, vaikka paradoksien paljastama järki kertoo sen olevan mahdotonta.

      Parmenideen johtopäätöksen ongelma on, että se on arkikokemuksen vastainen – siksi se tuntuu helposti epäuskottavalta. Epäuskottavilla filosofisilla teorioilla on riski ajautua anekdooteiksi filosofian historian marginaaliin (ks. solipsismi).

      Esimerkkejä paradokseista

      Seuraavassa on esimerkkejä paradokseista, loogisista pulmista ja muuten viihdyttävistä kysymyksistä. Yritä ratkaista ongelmia ja ymmärtää paradoksit.

      Hedonismin paradoksi: Onnen odottaminen on onnellisempaa kuin itse onni.

      Omistamisen paradoksi: Et tiedä, mitä sinulla on, ennen kuin olet menettänyt sen.

      Poikkeusparadoksi: Jos jokaisesta säännöstä on poikkeus, täytyy olla poikkeus myös säännöstä, että jokaisesta säännöstä on poikkeus.

      Isoisäparadoksi: Mitä tapahtuisi, jos ilkeä Maija matkustaisi ajassa taaksepäin ja tappaisi 10-vuotiaan isoisänsä? Lakkaisiko hän olemasta? Tällöinhän hän ei olisi syntynyt eikä tehnyt aikamatkaa, jonka yhteydessä tappaisi isoisänsä. Näin ollen isoisä eläisi, ja aikamatkaaja tulisi syntymään normaalisti, jolloin hän taas pystyisi tekemään tämän aikamatkan.

      Vedonlyöntiparadoksi: Oletetaan, että voitto on 2 × panos. Lyöt ensimmäisellä kierroksella vetoa yhden euron. Jos voitat, saat lisää yhden euron. Jos häviät, panosta toisella kierroksella kaksi euroa. Jos voitat, saat neljä euroa. Olet voitolla yhden euron. Lopeta, koska olet voitolla. Jos häviät, panosta seuraavalla kierroksella neljä… Voitat väistämättä! Miksi tämä sinänsä oikea järkeily ei välttämättä toimi?

      Onko yllätyskoe mahdollinen? Opettaja kertoo luokalle, että luokalla on yllätyskoe jollain tunnilla kolmen seuraavan tunnin aikana. Yllätystä kokeessa on se, että opiskelijat eivät tiedä, millä näistä kolmesta tunnista koe on. Eräs opiskelija viittaa ja sanoo: ”Sellainen koe ei ole mahdollinen. Jos koe ei ole kahdella seuraavalla tunnilla, kaikki tietävät, että se on kolmannella, jolloin se ei ole yllätyskoe. Koska kolmas tunti on poissa laskuista, kokeen täytyy olla kahden ensimmäisen tunnin aikana. Jos koe ei ole ensimmäisellä tunnilla, kaikki tietävät, että se on toisella tunnilla, joten se ei ole yllätys. Jäljelle jää siis ensimmäinen tunti, eikä se enää ole yllätys.” Onko yllätyskoe siis mahdoton?

      Kasapulma: Jos hiekkakasasta otetaan pois yksi hiekanjyvä, se on yhä hiekkakasa. Tätä jatkettaessa törmätään kuitenkin ristiriitaan, koska sama pätee jokaisen poistetun hiekanjyvän kohdalla, mutta hiekkakasassa ei kuitenkaan ole ääretöntä määrää hiekanjyväsiä. Milloin kasa lakkaa olemasta kasa?

      Odota