Luvun tavoitteet
- Osaat luokitella selkärangattomia eläimiä.
- Osaat kertoa vesielämään kehittyneitä sopeumia.
Miten eläimiä luokitellaan?
Lajin yksilöt ovat yleensä melko samannäköisiä: niillä on samanlainen väritys ja rakenne. Esimerkiksi nokkosperhoset ovat helppo tuntea nokkosperhosiksi ja sitruunaperhoset sitruunaperhosiksi. Samaan lajiin kuuluvat tunnistavat toisensa ja pyrkivät pariutumaan ja siten tuottamaan uusia jälkeläisiä.
Yhteen eläinryhmään kuuluu monia lajeja. Esimerkiksi perhosia elää Suomessakin satoja lajeja. Eri eläinryhmiä voidaan yhdistää isommaksi ryhmäksi. Esimerkiksi hyönteisiin kuuluvat perhoset, kovakuoriaiset, sudenkorennot ja niin edelleen.
Kukin eläinlaji kuuluu näin isompiin ryhmiin. Esimerkiksi huonekärpänen on:
- eläin
- selkärangaton eläin
- niveljalkainen (pääjakso)
- hyönteinen (luokka)
- kaksisiipinen (lahko)
- huonekärpänen (laji)
Tunnilla
- Etsi internetistä piirroskokoelma, jossa on esitetty erilaisia selkärangattomia eläimiä. Käytä hakusanaa "invertebrates".
- Ota piirros talteen ja tee esitelmä piirroksen lajeista ja eläinryhmistä.
- Palauta esitelmä opettajalle.
Vedessä elää runsaasti selkärangattomia
Selkärangattomilla eläimillä ei ole sisäistä tukirankaa eli selkärankaa.
Selkärangattomilla ei ole hyvin kehittyneitä aisteja. Verenkierto- ja hengityselimistö ovat tehottomat. Tämä selittää sen, että selkärangattomat ovat melko pieniä eläimiä.
Vedessä on runsaasti selkärangattomia eläimiä. Eläinplanktonin lisäksi vedessä elää runsaasti erilaisia suurempia selkärangattomia eläimiä. Monilla veden selkärangattomilla, kuten kotiloilla, ravuilla tai simpukoilla, on kova kuori.
Monet äyriäiset, nilviäiset ja madot ovat paikoin yleisiä. Lisäksi vedessä elää hyönteisiä ja jopa hämähäkkejä. Valtaosa hyönteisistä elää vedessä toukkana, mutta osalle vesi on myös aikuisena tärkeä elinympäristö.
Osa pikkueläimistä elää veden pinnalla. Tällaisia ovat muun muassa vesimittarit ja hopeasepät. Suurin osa selkärangattomista elää levien ja vesikasvien suojissa pinnan alla. Pohjalla elää muun muassa nilviäisiin kuuluvia simpukoita ja äyriäisiin kuuluvia rapuja. Merissä elää meduusoja.
Mistä happea pinnan alla?
Kun ihminen sukeltaa, hän joutuu pidättämään hengitystä. Kuinka vedessä voi kuitenkin olla niin paljon eläimiä? Miten veden eläimet saavat happensa?
Monilla vedessä elävillä eläimillä on kidukset. Kiduksien avulla vedessä elävä eläin ottaa happea vedestä ja poistaa hiilidioksidia.
Äyriäisillä ja hyönteisillä kidukset sijaitsevat takaruumiissa. Monet "madot" ottavat happea suoraan ihon läpi. Simpukat pumppaavat vettä aktiivisesti kuoren sisälle ja ulos.
Osa hyönteisistä, kuten sukeltajakuoriaiset, käyttävät ilmakehässä olevaa happea, sillä niillä ei ole kiduksia. Niillä, kuten kuvan sukeltajakuoriaisella, on jatkuva tarve käydä veden pinnalla haukkaamassa happea.
Toukkana vedessä, aikuisena maalla
Osa hyönteisistä munii veteen, ja niiden toukat kehittyvät vedessä. Tällaisia hyönteisiä kutsutaan vesihyönteisiksi. Esimerkiksi hyttyset ja sudenkorennot ovat vesihyönteisiä, joiden aikuiset elävät maalla.
Kehitystä munasta aikuiseksi kutsutaan muodonvaihdokseksi. Muodonvaihdoksia on kahta erilaista tyyppiä.
Esimerkiksi hyttynen kuoriutuu munasta ja kasvaa hetken ajan toukkana. Lopulta se koteloituu, ja kotelosta kuoriutuu aikuinen yksilö, joka taas munii munia. Tällaista muodonvaihdosta kutsutaan täydelliseksi muodonvaihdokseksi. Alla on kuvattu kuvagalleriassa hyönteisen täydellinen muodonvaihdos.
Esimerkiksi sudenkorennoilla munasta kuoriutuu toukka. Toukka kasvaa kokoa. Lopulta toukka kiipeää veden pinnan yläpuolelle vesikasvia pitkin. Ylös nousseesta toukasta kuoriutuu aikuinen yksilö. Tällaista muodonvaihdosta kutsutaan vaillinaiseksi muodonvaihdokseksi.
Erona täydelliseen muodonvaihdokseen on siis kotelovaiheen puuttuminen. Alla on kuvagalleriassa kuvattu sudenkorennon toukan muuttumista aikuiseksi.
Hyttysen elämää vedessä (Täydellinen muodonvaihdos)
Sudenkorennon kuoriutuminen toukasta aikuiseksi (Vaillinainen muodonvaihdos)
Sudenkorennot, vesiemme kauniit pedot
Kesäisin vesiemme äärellä on jatkuva ilmaliikenne. Vedenpinnan tuntumassa ja sen yläpuolella lentelee suurikokoisia hyönteisiä. Niillä voi havaita neljä siipeä, pitkän kapean peräpään, suurehkon keskiruumiin ja valtavat silmät. Ne lentävät taitavasti, kisailevat toistensa kanssa tai lähtevät kiivaaseen ajojahtiin pienemmän lentävän hyönteisen perään. Nämä hyönteismaailman lentotaiturit ovat sudenkorentoja.
Sudenkorentojen lentotaito on ainutlaatuista. Ne pystyvät liikuttamaan jokaista siipeä omassa tahdissa ja ne pystyvät jopa peruuttamaan tarpeen vaatiessa. Pienet sudenkorennot syövät pääasiassa hyttysiä ja muita pieniä hyönteisiä. Suuret ukonkorennot saattavat saalistaa jopa toisia sudenkorentoja.
Kesäisin vesiemme äärellä on jatkuva ilmaliikenne. Vedenpinnan tuntumassa ja sen yläpuolella lentelee suurikokoisia hyönteisiä. Niillä voi havaita neljä siipeä, pitkän kapean peräpään, suurehkon keskiruumiin ja valtavat silmät. Ne lentävät taitavasti, kisailevat toistensa kanssa tai lähtevät kiivaaseen ajojahtiin pienemmän lentävän hyönteisen perään. Nämä hyönteismaailman lentotaiturit ovat sudenkorentoja.
Sudenkorentojen lentotaito on ainutlaatuista. Ne pystyvät liikuttamaan jokaista siipeä omassa tahdissa ja ne pystyvät jopa peruuttamaan tarpeen vaatiessa. Pienet sudenkorennot syövät pääasiassa hyttysiä ja muita pieniä hyönteisiä. Suuret ukonkorennot saattavat saalistaa jopa toisia sudenkorentoja.
Monesti kuulee väitteen, että sudenkorennot ovat lyhytikäisiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Sudenkorennot ovat itse asiassa melko pitkäikäisiä. Aikuisvaihe saattaa toki kestää vain muutamasta viikosta kuukauteen, mutta pääosan elämästään sudenkorento viettääkin toukkana. Toukkavaihe voi kestää jopa kaksi tai kolme vuotta. Useimmiten kuitenkin se kestää vajaan vuoden. Pääsääntönä voi pitää sitä, että isoilla lajeilla toukkavaihe kestää pidempään kuin pienillä.
Sudenkorentojen toukat ovat petoja. Ukonkorentojen toukat voivat saalistaa jopa kaloja!
Madot ja polttiaiseläimet
Madot
Madot ovat alkeellisia eläimiä. Niillä ei ole lainkaan päätä. Kehittyneemmillä eläimillä, kuten hyönteisillä tai ihmisellä, päässä on muun muassa silmät ja aivot.
Koska madoilla ei ole jalkoja ja niiden ruumis on pehmeä, ne olisivat helppoa saalista esimerkiksi linnuille. Tästä syystä madot viettävät piilottelevaa elämää.
Matoina pidettäviä eläimiä kuuluu moneen eri pääjaksoon. Nivelmatoihin kuuluva kasteliero elää maan sisällä syöden kuolleita kasvin osia.
Monet laakamatoihin kuuluvat madot elävät loisina toisissa eläimissä, kuten kalojen suolistossa.
Elämä kosteassa maaperässä tai loisena on monelle madolle tyypillinen tapa elää.
Korvameduusa on polttiaiseläin
Meduusa kuuluu polttiaiseläimiin. Myös korallieläimet ja pieni lampipolyyppi ovat polttiaiseläimiä.
Suurin osa polttiaiseläinlajeista on säteittäissymmetrisiä. Polttiaiseläimet ovat vesieläimiä. Niitä esiintyy pääasiassa suolaisissa ja lämpimissä merissä, mutta korvameduusaa tavataan myös Itämeren murtovedessä.
Simpukat ovat nilviäisiä
Etanat, kotilot, simpukat ja mustekalat ovat nilviäisiä. Kotiloilla ja simpukoilla on suojanaan kalkkikuori.
Nilviäisistä erityisesti etanat ja kotilot ovat pääosin kasvissyöjiä. Simpukat vastaavasti suodattavat vedestä kaikkea orgaanista ainetta.
Mustekalat ovat taasen pitkälle kehittyneitä petoja, jotka syövät mm. kaloja ja äyriäisiä.
Nilviäiset ovat yleisiä vesien selkärangattomia. Esimerkiksi kuvan sinisimpukoita elää valtamerissä ja Itämeressä.
Järvisimpukoilla on suojanaan kalkkinen kuori
Simpukoita elää monissa Suomen järvissä ja joissa.
Järvisimpukat elävät pehmeäpohjaisissa seisovissa tai hitaasti virtaavissa vesissä, kuten rehevissä järvissä ja jokien suvannoissa. Suomessa tavataan kahta järvisimpukkalajia: pikkujärvi- ja isojärvisimpukkaa.
Simpukkaa suojaa kaksi ruskean- ja vihreänraidallista saranallista kalkkikuorta, joiden sisäpuolella ovat vaippalehdet. Vaipan eritteestä muodostuva kuori kasvaa reunoiltaan ja eri vuodenaikoina kasvaa hiukan eriväristä kuorta.
Simpukat tulevat yleensä 12–16 senttimetrin pituisiksi, joskus pidemmiksikin.
Simpukan ainoa puolustuskeino on kuoren sulkeminen tähän tarkoitukseen kehittyneillä sulkijalihaksilla. Vaipan suojaan jäävät kiduslehdet ja sisälmyspussi, jossa ovat sydän, mahalaukku, suoli, ruoansulatusrauhaset ja alkeellinen hermosto.
Simpukka on pohjassa pystyasennossa puoliksi liejuun kaivautuneena niin, että siitä näkyy vain suippo takapää. Takapäässä on aukko, josta hengitysvesi ja sen mukana kulkevat ravintohiukkaset virtaavat sisään. Vesi huuhtelee happea kiduksiin. Jätökset poistuvat toisessa päässä olevasta hylkyaukosta. Ruumiin alaosassa on nilviäisille tyypillinen pariton jalka, jonka avulla simpukka liikkuu hitaasti jättäen pehmeään liejuun selvän vaon.
Simpukat kutevat loppukesällä. Koiras laskee siittiönsä veteen, josta ne kulkeutuvat naarassimpukan sisään ja hedelmöittävät kidusten välissä sijaitsevat munasolut. Hedelmöityneet munasolut kehittyvät toukiksi, jotka naaras päästää veteen. Toukat tarttuvat väkäsikkäillä kuorenpuoliskoillaan kalan kiduksiin tai ihon pintaan, jossa ne loisivat muutaman kuukauden. Sen jälkeen ne pudottautuvat pohjaan ja aloittavat itsenäisen elämänsä.
Simpukat ovat erittäin herkkiä vesien likaantumiselle ja happamoitumiselle, jonka vuoksi ne soveltuvat veden laadun tutkimiseen. Simpukat ovat myös monen vedessä elävän eläinlajin tärkeä ravintokohde. Monet pikkusimpukat päätyvät kalojen ravinnoksi, kun taas piisami ja saukko syövät mieluummin suurikokoisia simpukoita.
Muita Suomessa tavattavia makean veden suursimpukoita ovat jokisimpukat ja jokihelmisimpukat. Suurten simpukoiden lisäksi vesissämme tavataan runsaasti pienempiä simpukoita, kuten herne- ja liejusimpukoita. Lisäksi Itämeressä tavataan muun muassa sinisimpukkaa.
Uhattu ja uhanalainen jokihelmisimpukka
Jokihelmisimpukka eli raakku on virtaavien, kirkkaiden vesien asukas. Ikää jokihelmisimpukalle voi kertyä yli sata vuotta, joten se on maamme vanhimmaksi elävä eläin. Sen elinkierto on riippuvainen lohikalojen esiintymisestä, sillä sen toukkavaiheet voivat loisia vain lohikaloissa.
Jokihelmisimpukan kohtaloksi koitui 1900-luvun alkupuolen liian voimakas keräily. Jokihelmisimpukka on maamme ainoa simpukkalaji, joka pystyy kasvattamaan helmen sisällään. Helmiäistä erittyy vaippaan joutuneen hiekansirun tai muun roskan ympärille. Parhaat helmet ovat säännöllisen pyöreitä, vaaleita ja kiiltäviä. Luonnossa herneen kokoisen helmen kehittyminen voi kestää jopa 50 vuotta. Tällainen arvokas helmi voi löytyä tuhannesta pyydystetystä simpukasta vain yhden sisältä. Suurin Suomesta löydetty helmi on ollut läpimitaltaan lähes 11 millimetriä.
Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955. Se on luokiteltu sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalaiseksi simpukkalajiksi. Jokihelmisimpukkaa tavataan edelleen paikoin Lapissa, Koillismaalla sekä Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Sinisimpukka on Itämeren tärkein nilviäinen
Sinisimpukkaa tavataan Suomessa vain Itämeressä.
Valtamerissä sinisimpukat kasvavat suuriksi, jopa yli kymmensenttisiksi. Itämeressä sinisimpukka kuitenkin jää huomattavasti pienemmäksi. Usein se on maksimissaan viiden senttimetrin kokoinen, yleensä huomattavasti pienempi. Itämerellä suolapitoisuus, talvi ja jääpeite rajoittavat simpukoiden kasvua.
Sinisimpukat, kuten muutkin simpukat suodattavat ravinnon vedestä. Itämeren kaikkien sinisimpukoiden on arveltu suodattavan vuodessa vettä koko Itämeren tilavuuden verran. Sinisimpukat ovat tärkeää ravintoa monille eläimille. Kaiken lisäksi sinisimpukoiden muodostamat yhteisöt ovat tärkeitä elinympäristöjä muille lajeille. Sinisimpukka on yksi Itämeren avainlajeista.
Sinisimpukoita voi löytää kiinnittyneenä kiviin tai vaikkapa rakkoleviin. Nimensä mukaisesti sen kuoressa on usein havaittavissa vivahdus sinisestä. Yleisväritys on kuitenkin tummanruskea. Monivuotisena lajina sinisimpukan pinnasta voi havaita kasvuvyöhykkeitä.
Ihmiset pitävät sinisimpukkaa suurena herkkuna, jota tilataan ravintoloissa. Kuitenkin huomattavasti tärkeämpi ravintokohde se on muun muassa haahkalle. Haahkat ovat lähes erikoistuneet sukeltamaan juuri sinisimpukkaa meren pohjasta. Tämän vuoksi vaihtelut sinisimpukkakannoissa vaikuttavat myös haahkojen määriin. Sinisimpukan on todettu kärsivän rehevöitymisestä ja merenlahtien ruoppauksista.
Äyriäiset, hämähäkit ja hyönteiset ovat niveljalkaisia
Rapu on äyriäinen
Rapu on selkärangaton, niveljalkaisten pääjaksoon kuuluva, Suomen suurin äyriäinen.
Ravun ruumissa erotetaan kolme osaa: pää, keskiruumis ja takaruumis. Pää ja keskiruumis muodostavat eturuumiin, jota peittää yhtenäinen selkäkilpi. Takaruumiin muodostaa nivelikäs ja taipuisa pyrstö.
Ruumiinosia peittää kalkista, kitiinistä ja valkuaisainesäikeistä muodostunut kuori. Väriltään kuori on vihertävän tai sinertävän ruskea, mutta myös sinisiä yksilöitä tavataan. Kuori toimii tukirankana ja sisäelinten suojana. Myös lihakset kiinnittyvät kuoren sisäpintaan.
Keskiruumiissa on viisi jalkaparia, joista ensimmäisen muodostavat monikäyttöiset sakset (taistelu, puolustus, saalistus, kolojen kaivaminen). Koiraan sakset ovat suuremmat kuin naaraan. Jos ravun saksi irtoaa esimerkiksi taistelun yhteydessä, saa se kuorenvaihdossa uuden. Neljä takimmaista raajaparia ovat kävelyraajoja. Näistä kahden ensimmäisen raajaparin kärjissä on pienet sakset. Pyrstön alapuolella ovat pienet pyrstöjalat. Koiraan kaksi etumaista pyrstöjalkaa ovat paritteluraajoja. Naaraan kaikki pyrstöjalat ovat erikoistuneet mädin ja kuoriutuneiden poikasten kiinnittämiseen. Naaraan pyrstö on leveä, jonka vuoksi se soveltuu hyvin mädin ja poikasten suojaksi.
Ravun verkkosilmät sijaitsevat tappien päissä, jolloin niitä pystyy kääntelemään eri suuntiin. Sillä on kaksi paria tuntosarvia, joista pidemmät toimivat ravun tärkeimpinä tuntoeliminä. Tuntosarvissa on myös hyvä hajuaisti. Rapu ottaa happea suoraan vedestä kidustensa avulla. Kiduksista väritön kudosveri kulkee ensin sydämeen ja sieltä eri puolille elimistöä. Verenkierto on avoin, jolloin suonista tuleva veri pääsee huuhtelemaan vapaasti sen sisäelimiä.
Hämähäkit
Hämähäkkejä ja hyönteisiä yhdistävät nivelikkäät jalat.
Samaan niveljalkaisten ryhmään kuuluvat hämähäkkien ja hyönteiset lisäksi äyriäiset, kuten ravut.
Hämähäkit erottaa hyönteisistä siitä, että niillä on kahdeksan jalkaa, kun taas hyönteisillä on kuusi jalkaa.
Hämähäkit ovat petoja. Osa tekee saalistusta varten verkon, osa juoksee saaliinsa kiinni.
Hämähäkkiä ei kannata ottaa käteen, sillä kaikki hämähäkit pystyvät puremaan. Saaliin hämähäkki lamauttaa myrkyllään.
Hyönteiset
Hyönteiset ovat maailman runsaslajisin eläinryhmä. Niitä on lähes kaikkialla. Erityisen runsaasti niitä on sademetsissä, missä on tarpeeksi lämpöä ja kosteutta.
Hyönteisiä yhdistävät seuraavat piirteet:
- kuusi jalkaa
- kolme ruumiinosaa: etu-, keski- ja takaruumis
- päässä useita silmiä
- siivet
- kova, tukeva kuori
- muodonvaihdos: muna → toukka → (kotelo) → aikuinen
- vaihtolämpöisiä, kuten kaikki muutkin selkärangattomat eläimet
- elävät erakkoina (poikkeuksena mehiläiset ja muurahaiset).
Tunnetuimpia hyönteisryhmiä ovat
- perhoset (kuvassa niittysinisiipiä)
- sudenkorennot
- kovakuoriaiset
- kärpäset
- pistiäiset (mm. mehiläiset ja muurahaiset).
Testaa tietosi
- hyttynen
- sukeltaja
- kotilo
- sudenkorento
- rapu
- simpukka
a) Kärpänen on perhonen.
- oikein
- väärin
b) Perhonen on niveljalkainen.
- oikein
- väärin
c) Etana on niveljalkainen.
- oikein
- väärin
d) Sudenkorento on perhonen.
- oikein
- väärin
e) Madoilla ei ole selkärankaa.
- oikein
- väärin
f) Heinäsirkka on hyönteinen.
- oikein
- väärin
Tiivistelmä
- Selkärangattomien eläinten ryhmiä: madot, polttiaiseläimet, nilviäiset ja niveljalkaiset (äyriäiset, hämähäkit ja hyönteiset).
- Simpukka on nilviäinen, rapu on äyriäinen, sukeltajakuoriainen ja sudenkorento ovat hyönteisiä. Äyriäiset ja hyönteiset kuuluvat niveljalkaisiin.
- Vesien selkärangattomat ottavat happea joko kiduksilla tai osa käy haukkaamassa sitä pinnalta.
- Monella hyönteislajilla on muodonvaihdos. Täydellisessä muodonvaihdoksessa on muna-, toukka-. kotelo ja aikuisvaihe. Vaillinaisesta muodonvaihdoksesta puuttuu kotelovaihe.
- Palvelun tarjoaa e-Oppi Oy ja Star Cloud OÜ