Luku 4.1 (Lukion Historia (HI2))

Aikajana: Kylmän sodan aika

Mistä kylmässä sodassa oli kyse?

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat ainoat suurvallat. Vaikka yhteinen taistelu akselivaltoja vastaan oli yhdistänyt kahta hyvin erilaista supervaltaa, niiden välit viilenivät nopeasti aseiden tauottua.

Yhdysvallat oli sodan jälkeen huolissaan kommunistien kannatuksen lisääntymisestä Euroopassa. Kommunismin leviämistä pyrittiin kitkeä taloudellisten tukien avulla. Tätä tarkoitusta varten Yhdysvallat aloittivat Marshall-apuohjelman. Vuosina 1947-1951 Yhdysvallat antoi tukea Euroopan maille yli 13 miljardin dollarin arvosta. Neuvostoliiton liittolaiset eivät saaneet ottaa apua vastaan.

Neuvostoliitto halusi levittää kommunismia ja turvata alueensa mahdollisilta hyökkäyksiltä. Se piti kontrollissaan Itä-Euroopan maita ja edesauttoi kommunistien valtaannousua Itä-Saksassa, Puolassa, Romaniassa, Tsekkoslovakiassa, Unkarissa ja Bulgariassa. Baltian maat eli Viron, Latvian ja Liettuan se puolestaan liitti suoraan itseensä. Länsi-Euroopassa Neuvostoliiton toimet tulkittiin laajentumisuhaksi, mikä lisäsi pelkoja ja epäluuloja.

Itä-Euroopan uusia kommunistista maita ryhdyttiin kutsumaan kansandemokratioiksi, joissa valta oli yksin kommunistisella puolueella. Länsi-Euroopassa kommunistien toiminta vaikeutui, jolloin kommunististen maiden keskinäinen yhteistyö tiivistyi.

Eurooppa jakautui kahteen blokkiin, Yhdysvaltojen tukemaan läntiseen osaan ja Neuvostoliiton kontrolloimaan itäiseen osaan. Winston Churchill totesikin puheessaan v. 1946, että Euroopan ylle oli laskeutunut "rautaesirippu", joka jakoi maanosan kahtia.

Kylmän sodan supervallat olivat Neuvostoliitto (CCCP) ja Yhdysvallat (USA).

Ensimmäinen Berliinin kriisi 1948–1949

Saksan kysymys oli jäänyt sodan päättyessä avoimeksi, kun voittajavallat eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millainen uudesta Saksasta tehtäisiin. Kun alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu miehityshallinto alkoi muuttua pysyvämmäksi, Yhdysvallat alkoi Britannian ja Ranskan kanssa suunnitella omien miehitysvyöhykkeidensä talouden järjestämistä uudelleen. Sodan jälkeen taloudellinen tilanne Saksassa oli ollut sekava: maassa oli liikkeellä vanhoja Saksan markkoja, ja lisäksi jokainen miehitysvalta toi valuuttansa omalle vyöhykkeelleen.

Vuonna 1948 länsiliittoutuneet päättivät yhdistää taloudellisesti vyöhykkeensä ottamalla käyttöön uuden Saksan markan. Neuvostoliitto ilmoitti päätöksen olevan laiton, koska miehittäjävaltojen olisi pitänyt yhdessä päättää kaikista Saksaa koskevista kysymyksistä. Vastatoimena Neuvostoliitto ilmoitti sulkevansa Länsi-Berliiniin johtavat maantiet ja rautatiet.

Miehitysvyöhykejaossa länsivaltain Länsi-Berliinissä sijainneet miehitysvyöhykkeet olivat jääneet Neuvostoliiton miehittämän Itä-Saksan keskelle. Neuvostoliitto oli kuitenkin sallinut miehittämiensä alueiden kautta kulkevien teiden ja rautateiden käytön Länsi-Berliinin huoltamiseksi.

Länsi-Berliinissä asui 2,5 miljoonaa asukasta, jotka tarvitsivat suuria määriä pelkästään peruselintarvikkeita. Päivittäinen raaka-aineiden tarve oli 641 t jauhoja, 106 t lihaa, 900 t perunoita ja 20 t maitoa, sekä lisäksi lähes kokonaan hävitetyn kaupungin jälleenrakentamiseen kuluvat tarvikkeet.

Tämän kaiken toimittaminen Länsi-Berliiniin oli käytännössä mahdotonta. Neuvostoliiton ajatuksena oli pakottaa länsiliittoutuneet luovuttamaan Länsi-Berliini Neuvostoliiton miehitettäväksi, jolloin Neuvostoliitto olisi päässyt sitä hiertävästä lännen eteen työnnetystä tukikohdasta eroon.

Samaan aikaan Itä-Eurooppa oli muuttumassa kovaa vauhtia kommunistiseksi, ja Trumanin opin perusteella Yhdysvallat katsoi, ettei sillä ollut varaa antaa enää tuumaakaan periksi. Niinpä Länsi-Berliinistä päätettiin pitää kaikin tavoin kiinni. Jos Neuvostoliitto ei sallinut maantie- ja rautatiekuljetuksia, kuljetettaisiin kaikki tarvikkeet ilmateitse. Yhdysvallat laski sen varaan, ettei Neuvostoliitto uuden maailmansodan puhkeamisen pelossa uskaltaisi ampua alas Yhdysvaltain ilmavoimien tunnuksilla varustettuja kuljetuskoneita.

Länsi-Saksasta järjestettiin ilmasilta Länsi-Berliiniin. Kaupungin tarvitsemia tavaroita toimitettiin 7 845 t vuorokaudessa ilmateitse. Koska Länsi-Berliinissä oli vain muutama lentokenttä, laadittiin koneille tarkat laskeutumisaikataulut. Yhteensä Länsi-Berliiniin laskeutui kuljetuskone joka 62. sekunti vuorokauden aikana.

Vuonna 1949 Neuvostoliiton oli annettava periksi sallimalla 11 kuukauden saarron jälkeen maanteiden ja rautateiden käyttö Länsi-Berliinin huoltamisessa. Kriisin ratkeaminen merkitsi Euroopan kahtiajaon jähmettymistä. Neuvostoliitto ei enää pyrkinyt aktiivisesti etenemään länteen, eikä vastaavasti Yhdysvallat pyrkinyt poistamaan Neuvostoliittoa Itä-Euroopasta. Erityisen selvästi kahtiajako näkyi Saksassa. Miehitysvyöhykkeistä oli nyt muodostunut kaksi Saksaa, Neuvostoliiton vyöhykkeistä Saksan demokraattinen tasavalta DDR ja länsivaltojen vyöhykkeistä Saksan liittotasavalta BRD, johon kuului myös Länsi-Berliini. Länsi-Saksa kieltäytyi kuitenkin tunnustamasta DDR:ää itsenäiseksi valtioksi ja piti kiinni näkemyksestä, jonka mukaan oli vain yksi Saksa, joka oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin.

Euroopan sodanjälkeistä jälleenrakentamista kuvaavassa julisteessa sanotaan: "Säästä huolimatta meidän tulee liikkua yhdessä". Siinä Euroopan valtiot pyörivät tuulessa yhteiseen suuntaan Yhdysvaltojen ohjastamana.
"Kriisin ratkeaminen merkitsi Euroopan kahtiajaon jähmettymistä."
Amerikkalaisten kuljetuskoneiden lastia puretaan Länsi-Berliinin Tempelhofin kentällä.

DDR katsoi edustavansa yksin koko Saksaa. Länsi-Saksa oli sen mielestä vanhan natsi-Saksan perillinen ja vastuussa sen rikoksista. DDR katsoi olevansa tulevaisuuden Saksa.

Miksi Saksan jaosta tuli niin ongelmallinen kysymys pian sodan jälkeen?

  • Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain vihanpidon vuoksi
  • BRD:n ja DDR:n keskinäisten kiistojen seurauksena
  • Saksan elintarvikepula ei kiinnostanut länttä eikä itää
  • Saksan uusien päättäjien politiikan vuoksi
  • Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton ideologisten etujen yhteensovittamattomuuden vuoksi.

Korean sota 1950–1953

Japani oli alistanut Korean siirtomaakseen jo vuonna 1910. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa, kun Japanin tappio oli jo selvä, Neuvostoliitto julisti sodan Japanille ja lähetti joukkojaan Korean pohjoisosiin. Rauhanteossa Japani velvoitettiin vetäytymään kaikilta valtaamiltaan alueilta, myös Koreasta. Japanilaisjoukkojen vetäytyessä Kiinan ja Neuvostoliiton tukemat kommunistit ottivat maan pohjoisosat haltuunsa. Etelässä valta oli taas Yhdysvaltain tukemalla ei-kommunistisella hallituksella.

Pitkään jatkuneen Japanin miehityksen ja juuri päättyneen maailmansodan vuoksi Koreassa ei pystytty pitämään vaaleja, joissa korealaiset itse olisivat saaneet määrätä maansa tulevaisuuden. Niinpä YK päätti jakaa Korean niemimaan väliaikaisesti kahtia 38:aa leveyspiiriä pitkin. Käytännössä Koreaan synty kaksi valtiota, kommunistinen Pohjois-Korea ja ei-kommunistinen Etelä-Korea.

Pohjois-Korean kommunistit haaveilivat kuitenkin koko maan nopeasta yhdistämisestä. Kun Itä-Euroopan maiden muuttuminen kansandemokratioiksi ei ollut herättänyt Yhdysvalloissa voimakkaita vastareaktioita, Neuvostoliitto päätti tukea Pohjois-Korean kommunistien hyökkäystä Etelä-Koreaan. Pohjois-Korea hyökkäsi Neuvostoliiton toimittamien aseiden turvin kesäkuussa 1950. Hyökkäys eteni nopeasti, ja kohta Etelä-Korean hallussa oli enää vain pieni ala Pusanin satamakaupungin ympärillä.

Nyt Yhdysvallat päätti toimia. Itä-Euroopan muuttuminen kommunistiseksi ja kommunistien voitto Kiinassa olivat olleet Yhdysvalloille niin suuria arvovaltatappioita, ettei sillä ollut varaa enää uuteen tappioon.

Eteläkorealaisia siviilejä pakenemassa kommunistien hyökkäystä vuonna 1950.
"Neuvostoliiton ollessa poissa turvallisuusneuvosto päätti lähettää YK:n nimissä joukkoja Koreaan. Käytännössä nämä joukot muodostettiin amerikkalaissotilaista."

Yhdysvallat otti Korean asian esille YK:n turvallisuusneuvostossa. Neuvostoliitto boikotoi turvallisuusneuvoston istuntoja, koska Yhdysvallat ei ollut hyväksynyt sen tukeman kommunistisen Kiinan kansantasavallan jäsenyyttä turvallisuusneuvostossa. Neuvostoliiton ollessa poissa turvallisuusneuvosto päätti lähettää YK:n nimissä joukkoja Koreaan. Käytännössä nämä joukot muodostettiin amerikkalaissotilaista.

Syyskuussa Etelä-Koreaan tuli 40 000 amerikkalaissotilasta, ja kohta kommunistit olikin pakotettu perääntymään Kiinan rajalle. Nyt myös Kiina liittyi sotaan, koska sen johtajan Mao Zedongin mukaan Yhdysvaltain voitto Koreassa merkitsisi automaattisesti hyökkäystä Kiinaan. Kiina lähettikin joukkojaan Pohjois-Korean tueksi.

Kiristyneessä tilanteessa amerikkalaisjoukkojen komentaja kenraali MacArthur esitti ydiniskua Kiinaan sodan ratkaisemiseksi. Ydiniskua ei kuitenkaan tehty. Kiinalaisten apujoukkojen turvin kommunistit vakiinnuttivat rintaman v. 1951 suurin piirtein samalle 38. leveyspiirille, josta sota oli alkanut. Vuonna 1953 solmittiin aselepo. Lopullista rauhaa ei kumpikaan osapuoli halunnut solmia toivoessaan koko maan yhdistymistä.

Korean sodan vaiheet.

Korean sota vakiinnutti Yhdysvalloissa uuden ulkopoliittisen opin, dominoteorian. Sen mukaan kommunismin leviäminen tapahtui kuin dominonappuloiden kaatuminen. Jos yksi maa muuttui kommunistiseksi, seurauksena oli myös sen naapurimaiden siirtyminen kommunismiin. Yhdysvaltain tehtävänä oli estää tämä kehitys.

"Dominoteorian mukaan kommunismin leviäminen tapahtui kuin dominonappuloiden kaatuminen."

Koreassa Yhdysvallat katsoi toimineensa viime hetkellä, koska kommunismi oli jo levinnyt Kiinaan ja sieltä Pohjois-Koreaan. Jos koko Korean olisi annettu muuttua kommunistiseksi, seuraavana olisi ollut Japanin vuoro. Korean kahtiajako pysyi sodan jälkeen. Siviiliuhrien määrä sodassa oli huomattavan korkea rintamalinjojen vaeltaessa kahteen kertaan niemimaan yli.

Dominoteorian mukaan silloin, kun yksittäinen maa muuttui kommunistiseksi, seurauksena oli myös sen naapurimaiden siirtyminen kommunismiin.

Kuuban kriisi 1962

Kuuba oli löytöretkien ajasta alkaen ollut Espanjan tärkein tukikohta uudella mantereella. Kuubalaiset olivat 1800-luvulla turhaan yrittäneet useaan otteeseen itsenäistyä, sillä Espanjan armeija oli aina tukahduttanut kapinaliikkeet. Vuonna 1898 amerikkalainen sotalaiva räjähti Havannan satamassa, mistä Yhdysvallat sai syyn julistaa sodan Espanjalle. Yhdysvallat valloitti nopeasti Kuuban, jonka sallittiin itsenäistyä muutama vuosi myöhemmin.

"1900-luvun alusta lähtien Kuuban johdossa oli epävakaisia hallituksia, jotka pyrkivät miellyttämään Yhdysvaltoja ja amerikkalaisia sijoittajia."

Tästä lähtien Kuuban johdossa oli epävakaisia, pääasiassa armeijan tukeen nojaavia hallituksia, jotka pyrkivät miellyttämään Yhdysvaltoja ja amerikkalaisia sijoittajia. Amerikkalaisyritykset hallitsivatkin lähes täydellisesti Kuuban tärkeimpien vientituotteiden sokerin ja tupakan markkinoita.

Koska Kuuba sijaitsi sopivan lähellä Floridaa, siitä muodostui pian myös eksoottinen lomanviettopaikka huvittelunhaluisille amerikkalaisille. Havannaan rakennettiin hienoja hotelleja ja pelikasinoja, joissa amerikkalaiset ja Kuuban rikkaat sokeriviljelmien omistajat huvittelivat kansan enemmistön elintason pysyessä alhaisena.

1950-luvulla varakkaan kartanonomistajan poika Fidel Castro organisoi sissiliikkeen, joka yritti syrjäyttää vallasta presidentti Batistan johtaman hallituksen. Castro vangittiin välillä, ja hänen sissiliikkeensä näytti hupenevan olemattomiin. 1950-luvun lopulla Castro alkoi saavuttaa mainetta köyhällä maaseudulla, ja yhä useammat liittyivät hänen joukkoihinsa.

Fidel Castro puhuu kansalaisilleen lokakuussa 1962 Kuuban kriisin aikana.

Vuonna 1959 Castron joukot syrjäyttivät Batistan hallituksen melko helposti. Castro ilmoitti kansallistavansa eli ottavansa valtion haltuun suurtilat ja amerikkalaisten omistamat yritykset Kuubassa. Castron osoittauduttua marxilaiseksi Yhdysvallat ryhtyi tukemaan Floridaan paenneita Batistan kannattajia ja kokosi heistä joukon, joka teki vuonna 1961 maihinnousun Sikojenlahdelle tavoitteenaan syöstä Castro vallasta.

"Neuvostoliitto näki Kuuban erinomaisena keinona kiristää Yhdysvaltoja."

Tämä kaappausyritys epäonnistui, mutta sai Kuuban hakemaan turvaa Neuvostoliitosta. Neuvostoliitto näkikin Kuuban erinomaisena keinona kiristää Yhdysvaltoja. Liittoutumalla Kuuban kanssa se saattoi tuoda Kuubaan ydinohjuksia. Neuvostoliiton omat mannertenväliset ydinohjukset olivat vielä niin epävarmoja, että käytännössä vain Yhdysvalloilla oli mahdollisuus tehdä ydinisku kilpailevaan suurvaltaan. Tukikohtien perustaminen Kuubaan tasoittaisi eron. Lisäksi Neuvostoliitto voisi käyttää Kuubaa pelinappulana Berliinin suhteen. Jos Yhdysvallat alkaisi piirittää Kuubaa, Neuvostoliitto voisi aloittaa uudelleen Länsi-Berliinin piirityksen.

Kuuban ohjuskriisin vaiheet.

Tilanne jännittyi äärimmilleen lokakuussa 1962, kun amerikkalaiset vakoilukoneet kuvasivat Kuubaan rakenteilla olevia ohjusten laukaisualustoja ja Kuubaan matkalla olevia neuvostoliittolaisia rahtialuksia. Yhdysvaltain presidentti Kennedy julisti Kuuban merisaartoon ja Yhdysvaltain armeijan korkeimpaan hälytystilaan. Kuubaan matkalla olleet Neuvostoliiton alukset suostuivat kääntymään viime hetkellä presidentti Kennedyn ja Neuvostoliiton johtaja Hruštšovin päästyä sopimukseen.

Sopimus oli kompromissi. Neuvostoliitto sitoutui vetämään ydinaseensa pois Kuubasta, ja Yhdysvallat veti vastaavasti ohjuksensa Turkista ja sitoutui olemaan yrittämättä uutta vallankaappausta Kuubassa.

Ydinsota vältettiin täpärästi. Yhdysvallat on jatkanut Kuuban vastaisia kauppapakotteitaan meidän päiviimme saakka. Kuuba on säilynyt edelleen sosialistisena maana. Fidel Castron veli Raúl oli maan johdossa Fidelin sairastuttua 2000-luvun alussa.

Mitä yhteistä oli Korean sodalla ja Kuuban kriisillä?

  • Molemmat olivat arvovaltavoittoja Yhdysvalloille.
  • Sekä Kuuban kriisi että Korean sota eskaloituivat aseellisesti.
  • Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä oli aatteellinen vastakkainasettelu maittensa ulkopuolella.
  • Yhdysvallat ei selvinnyt kummastakaan voittajana.
  • Sekä Kuuba että Korean niemimaa jäivät kommunistisiksi.

Tyytymättömyyttä kommunistileirissä – Berliinin kansannousu 1953

Vuoden 1953 mielenosoitukset Berliinissä johtivat neuvostotankkien sabotoimiseen. Kansannousun tukahduttamiseen meni kaksi päivää.

Olosuhteet Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelleen perustamassa DDR:ssä pysyivät ankeina vuosia sodan jälkeen. Itäosat olivat jo sota-aikana kärsineet pommituksista Saksan länsiosia pahemmin. Lisäksi Saksan itäosat olivat jo alun alkaen olleet pääasiassa maatalousaluetta suurimpien tehtaiden sijaitessa maan länsiosissa. Sodan päätyttyä Neuvostoliitto siirsi lisäksi miehittämiltään alueilta sotakorvauksina kokonaisia teollisuuslaitoksia Neuvostoliittoon. Esimerkiksi Opelin tehtaat siirrettiin Moskovan lähelle, jossa ne alkoivat tuottaa sotaa edeltänyttä Opel-henkilöautoa Moskvitš-nimellä.

"Itä-Saksan jälleenrakentamista haittasi myös uuden sosialistisen valtion luominen."

Maan jälleenrakentamista haittasi myös uuden sosialistisen valtion luominen. Maatalouden tuotanto romahti pakkokollektivisoinnin myötä, ja kun kunnostetut tehtaat keskittyivät pääasiassa raskaaseen teollisuuteen, kulutustavaroista oli jatkuva pula. Elintarvikkeiden ostamista jouduttiin säätelemään aina 1960-­luvulle saakka.

Kaikki arvostelu kitkettiin kuitenkin kovaotteisesti. Tähän tarkoitukseen perustettiin valtion turvallisuusministeriö Stasi, jonka tehtävänä oli turvata kommunistien asema.

Ministeriön johtaja Erich Mielken lausunto henkilökunnan rekrytoinnista v. 1953 kertoo hyvin Stasin tavoitteista ja toimintatavoista:

”Toveri Köhler kertoi, että on palkattu tovereita, jotka eivät osaa kirjoittaa. Mielestäni on tärkeää, että tämä toveri, joka ei ehkä osaa kirjoittaa, tietää kuinka voittaa, ja mitä pitää tehdä vihollisten tuhoamiseksi. Tarkistetaan vaikka, kuinka moni osaa kirjoittaa loistavasti, ja sitten, kuinka monta vihollista he ovat tuhonneet… Puoluesihteerin ei tarvitse edes osata kirjoittaa nimeään, se ei ole tärkeää, mutta jos hän tietää kuka on vihollinen, hän on oikeilla jäljillä.”

Samaan aikaan lännen miehitysvyöhykkeet näyttivät toipuvan nopeasti sodasta. Länsi-Saksaan ryhdyttiin liittokansleri Konrad Adenauerin johdolla rakentamaan sosiaalista markkinataloutta, jossa vapaa kilpailu yhdistettäisiin sosiaaliturvaan. Elintaso maassa nousikin selvästi nopeammin kuin Itä-Saksassa.

Vuonna 1953 DDR:n johto joutui jatkuvan heikon taloustilanteen takia nostamaan rakennustyöläisten tuotantonormeja. Työläisten odotettiin siis tekevän pidempiä työpäiviä ilman palkankorotuksia. Kun samana vuonna oli vielä levinnyt tieto Stalinin kuolemasta, kansalaiset uskoivat voivansa karistaa kommunistit vallasta Neuvostoliiton puuttumatta asiaan. Berliinissä puhkesi rajuja mielenosoituksia, jotka Neuvostoliitto lähetti panssarivaunuineen tukahduttamaan. Neuvostoliitto oli osoittanut, ettei se sallinut kommunistien vallan horjua liittolaismaissaan. Mielenosoitukset olivat kuitenkin selvästi osoittaneet, ettei koko kansa ollut kommunistisen hallinnon takana, kuten propagandassa väitettiin.

Mikä vaikutti DDR:n asukkaiden tyytymättömyyden kasvuun 1950-luvulla?

  • neuvostojohdon vastuuttomuus
  • byrokraattinen hitaus.
  • hitaammin nouseva elintaso kuin Länsi-Saksassa
  • työläisten valuminen töihin Neuvostoliittoon
  • teollisuusjohdon sorto.

Unkarin kansannousu 1956

Unkarin tilanne muistutti monin tavoin DDR:n tilannetta. Sota oli aiheuttanut laajoja tuhoja, joita kommunistien valtiollistamispolitiikka oli pahentanut. Kulutustavaroista oli jatkuva pula, ja esim. vuosina 1949–1951 kansalaisten ostovoima laski 20%.

Unkaria johti jopa Itä­-Euroopan maiden mittapuun mukaan kovaotteinen Mátyás Rákosi. Hänen aikanaan salainen poliisi pidätti muutamassa vuodessa yli pari miljoonaa unkarilaista kuulusteltaviksi.

DDR:n kansannousun jälkeen Neuvostoliiton johto halusi välttää vastaavanlaiset levottomuudet ja painosti Rákosin eroamaan. Hänen tilalleen nostettiin uudistusmielinen Imre Nagy. Nagyn ajatukset pehmeämmästä sosialismista olivat kuitenkin liikaa Unkarin johtaville kommunisteille, ja Nagy vangittiin.

Lokakuussa 1956 sadat tuhannet opiskelijat lähtivät kaduille vaatimaan Nagyn vapauttamista. Neuvostoliitto toi panssarivaunuja kaduille onnistumatta kuitenkaan lopettamaan levottomuuksia. Yhdysvaltain Eurooppaan perustamat vapausradiot rohkaisivat mielenosoittajia jatkamaan. Tilanteen kärjistyessä Neuvostoliitto päätti yrittää edetä uudistusten kautta. Panssarivaunut vedettiin takaisin tukikohtiinsa, ja Nagy nimitettiin pääministeriksi. Nagyn uudistusten ajateltiin rauhoittavan mielenosoittajat.

Toisin kuitenkin kävi. Nyt mielenosoittajat eivät enää vaatineet vain Nagyn vapauttamista ja neuvostojoukkojen poistamista, vaan vapaita vaaleja, mielipiteenvapautta ja talousjärjestelmän muuttamista. Nagy taipui vaatimuksiin ja esitti Unkarin eroamista Varsovan liitosta. Kansalaiset juhlivat repimällä kommunistivallan merkkejä ja patsaita. Vihatun kommunistisen salaisen poliisin asiamiehiä hirtettiin lyhtypylväisiin.

Tilanne oli kehittynyt Neuvostoliiton kannalta liian pitkälle. Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov totesi 31.10.1956:

Jäljennös Stalinin patsaasta Budapestissä. Vuoden 1956 kansannousun seurauksena jäljelle jäivät vain saappaat.

"Jos lähdemme Unkarista, se antaa amerikkalaisille, englantilaisille ja ranskalaisille – imperialisteille – lisää intoa. He näkevät sen heikkoutenamme ja siirtyvät offensiiviin. Silloin me paljastamme asemiemme heikkouden. Puolueemme ei hyväksy, jos teemme niin. Egyptin lisäksi he ottavat Unkarin. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.”

Lähde: Anssi Halmesvirta & Heino Nyyssönen: Unkarin kansannousu 1956. WSOY 2006.

Neuvostopanssarit palasivat Budapestin kaduille, ja kansannousu kukistettiin rajusti. Nagy vangittiin ja teloitettiin. Uuden johtajan János Kádárin tehtäväksi jäi kommunistisen järjestelmän palauttaminen. Rákosin aikaiseen väkivaltaiseen diktatuuriin ei kuitenkaan enää palattu.

Kylmän sodan kannalta Berliinin ja Unkarin kansannousut osoittivat suurvaltojen jakaneen Euroopan omiin etupiireihinsä. Kommunismin vastaisesta propagandasta huolimatta Yhdysvallat ei puuttunut millään tavalla tapahtumiin auttaakseen kansannousuihin osallistuneita. Kansannousujen tiukka tukahduttaminen taas osoitti Neuvostoliiton pitävän tiukasti kiinni omasta etupiiristään.

Toinen Berliinin kriisi 1961

Kun Saksa oli jakautunut myös muodollisesti kahteen erilliseen valtioon, länsivallat kieltäytyivät tunnustamasta DDR:n olemassaoloa. Neuvostoliitto vaati Yhdysvaltoja tunnustamaan DDR:n, tai se katkaisisi taas yhteydet Länsi­-Berliiniin. Suurvaltain välit alkoivat siis taas kiristyä Berliinissä.

Samaan aikaan DDR:n tilanne heikkeni nopeasti. DDR oli vuoden 1949 jälkeen sulkenut rajansa länteen tarkasti. Raja oli kuitenkin jäänyt avoimeksi vielä Berliinissä, jossa miehitysvyöhykkeiden raja näkyi vain katukylteissä. Berliiniläiset saattoivat vapaasti kulkea miehitysvyöhykkeeltä toiselle, asua lännessä ja käydä töissä idässä, tai toisin päin. Kaupunkilaiset olivat oppineet käyttämään tilannetta hyväkseen. Peruselintarvikkeet kannatti ostaa idästä, jossa ne olivat erittäin edullisia. Lännen puolen kaupoissa taas oli enemmän tavaraa, ja palkat olivat siellä korkeammat. Yleisesti kerrottiin vitsiä, jonka mukaan Berliinissä oli keksitty ikiliikkuja. Vitsin mukaan ostat halvalla pullon olutta idästä, juot sen, palautat tyhjän pullon länteen, josta saadulla pantilla saa jo uuden täyden pullon idästä. Länsi-Saksan vaurastuessa nopeasti sodan jälkeen miehitysvyöhykkeiden elintasoero kasvoi nopeasti.

Avointa rajaa käyttivät hyväkseen myös kaikki Itä-Saksan hallintoon tyytymättömät. Kadun yli kävelemällä oli Länsi-Berliinissä, josta pääsi lentokoneella suoraan Länsi-Saksaan. Erityisesti monet koulutetut itä-saksalaiset, insinöörit ja lääkärit, käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja lähtivät länteen. 

Neuvostoliittolaisia panssarivaunuja Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla toisen Berliinin kriisin aikana 1961.
"Erityisesti monet koulutetut itä-saksalaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja lähtivät länteen."

Berliinin kansannousun tukahduttaminen v. 1953 ja sitä seurannut tiukentunut salaisen poliisin valvonta olivat vieneet monilta uskon aidosti demokraattisen valtion luomiseen. Pakolaisuus länteen kiihtyi koko ajan. Heinäkuussa 1961 länteen siirtyi 1 000 kansalaista päivässä.

DDR:n johto päätti tehdä lopun tästä vuodosta ja sulki miehitysvyöhykkeensä 13.8.1961. Rajaa pitkin vedettiin 300 t piikkilankaa, aseistetut vartijat partioivat suljetuilla kaduilla, ja rajaa pitkin alettiin rakentaa betonimuuria. Rajan sulkeutuminen tuli niin yllättäen, että perheenjäsenet saattoivat jäädä muurin eri puolille. Monet yrittivät paeta idästä länteen piikkilanka-aitojen välistä. Muuria ryhdyttiin kuitenkin nopeasti vahvistamaan niin, että 1970-luvulle tultaessa se muodosti leveän kuoleman vyöhykkeen miinoituksineen, ajoesteineen, moninkertaisine muureineen ja vartijoineen.

Muurin rakentaminen kiristi jo valmiiksi jännittyneitä suurvaltasuhteita. Eräs amerikkalainen lähetystövirkailija yritti tarkastuspisteeltä idän puolelle, mutta rajalla vartioineet DDR:n rajamiehet vaativat hänen henkilöpapereitaan nähtäväkseen. Lähetystövirkailija kieltäytyi vaatimuksesta vedoten siihen, että kaupunkia hallitsivat miehitysvaltojen joukot yhdessä, eivät saksalaiset. Amerikkalaiset toivat virkailijansa tueksi rajalle panssarivaunuja, ja neuvostoliittolaiset vastasivat samalla tavoin. Missään muussa kylmän sodan kriisissä amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot eivät olleet tällä tavalla vastakkain.

Kriisi laukesi kummankin suurvallan todetessa vallitsevan tilanteen vastaavan niiden etuja. Antamalla DDR:n rakentaa muurin Neuvostoliitto oli luopunut aikeistaan vallata Länsi-Berliini ja tavallaan tunnustanut sen kuulumisen lännen etupiiriin. Neuvostoliitto taas oli osoittanut voivansa tehdä miehitysvyöhykkeillään, mitä halusi, ja DDR sai väestökadon loppumaan.

Berliinin muuri erottii toisistaan Itä- ja Länsi-Berliinin. Myös elintasoerot näkyivät selvästi: oikealla läntinen ja vasemmalla itäinen puoli.

Berliinin muurin rakentaminen jännitti suurvaltasuhteita. Mitä liennyttäviä seurauksia sillä oli?

  • Jaolla vedettiin selkeät rajat lännen ja idän välille.
  • Diplomaattinen kanssakäyminen helpottui.
  • Itä ja länsi jättivät toisensa rauhaan muurin murtumiseen asti.
  • Euroopassa ei enää syntynyt suurvaltapoliittisia selkkauksia.
  • Itä-Euroopan maat huokaisivat helpotuksesta.

Tiivistelmä

Maailma jakautuu kahtia
  • Kommunisteilla kannatusta myös muualla Euroopassa → Trumanin oppi.
  • USA:n tuettava demokratiaa ja vastustettava kommunismia kaikkialla.
  • Kaksi sotilasliittoa:
    • USA + Länsi-Eurooppa = NATO
    • NL + Itä-Eurooppa = Varsovan liitto
  • Vuonna 1953 Berliinin kansannousu, 1956 Unkarin kansannousu → NL pitää kiinni liittolaisistaan, USA ei puutu Itä-Euroopan tapahtumiin.
    • → Euroopan kahtiajako jähmettyy.
Korean sota 1950-1953
  • Toisen maailmansodan päätyttyä japanilaiset vetäytyvät Koreasta.
  • Kommunistit valtaan P-koreassa, ei-kommunistit E-Koreassa, YK:n tavoitteena yhdistää maa.
  • P-Korea hyökkää Kiinan ja NL:n tuella etelään.
  • USA YK:n kautta E-Korean tueksi: kommunismin eteneminen estettävä.
  • Vuonna 1953 aselepo. Maa jaetaan kahtia, välit pysyvät kireinä.
Toinen Berliinin kriisi 1961
  • Elintasoero idän ja lännen välillä kasvaa → koulutetut pakenevat idästä Berliinin kautta länteen.
  • DDR rakentaa muurin vuonna 1961.
Kuuban kriisi 1962
  • Kuubalaisilla alhainen elintaso.
  • Diktaattori Batista hallitsee armeijan avulla.
  • Castron vallankaappaus vuonna 1959:
    • Amerikkalaisomaisuus kansallistetaan → USA julistaa kauppasaarron.
    • NL tuo ydinohjuksia Kuubaan. Sodan uhka kiristyy äärimmilleen.
  • Kompromissi:
    • NL vetää ohjuksensa pois.
    • USA sallii Kuuban pysyä kommunistisena.
  • Kuuba avautunut, kommunistit edelleen johdossa.

Videolinkkejä

1. YouTube: Korean War in Colour

Yli tunnin dokumentti Korean sodasta väreissä.

2. YouTube: GDR Uprising 1953

Parin minuutin dokumentti Berliinin kansannoususta vuonna 1953.

Odota